Tiiserivideolla raskaudellaan yllättänyt Musen uutuussingle on täällä – ja kyllähän siltä varsin tymäkkää riffittelyä löytyy

Modernin rockin harvoihin ja valittuihin stadionluokan akteihin lukeutuva Muse on palannut. Brittiyhtyeen aiemmin kiusoittelema Wont’ Stand Down -kappale on nyt julkaistu kokonaisuudessaan, ja samalla ensi-iltansa on saanut myös biisin kylkeen kyhätty musiikkivideo.

”Won’t Stand Down käsittelee puolustautumista kiusaajia vastaan, tapahtuipa se sitten leikkipaikalla, töissä tai missä tahansa muualla”, nokkamies Matthew Bellamy kuvailee. ”Se kertoo itsensä suojelemisesta pakottamiselta ja sosiopaattiselta manipuloinnilta, sekä vastoinkäymisten kohtaamisesta sisulla, itsevarmuudella ja aggressiolla.”

Tulevan albumin tietoja ei ole toistaiseksi julkistettu. Yhtyeen edellisalbumi Simulation Theory ilmestyi vuonna 2018.

Painavan asian oheen varsin napakasti istuvaa raskasta riffittelyä sisältävän uutuussinglen kimppuun pääset alta.