Tobias Forge soitti ennen Ghostia varsin erityylisissä bändeissä – tunnistaisitko tätä nuorukaista?

13.4.2022 15:54

Ghost ilmaantui vuonna 2010 kuvioihin mystisen imagon voimin. Orkesterin keulilla operoi corpse paintiin verhoutunut ”Papa Emeritus”, ja kaikki yhtyeen soittajat olivat pelkkiä naamioituneita ”nimettömiä ghouleja”. Muusikoiden henkilöllisyydet pysyivät salassa, vaikka ennen pitkää kuulijakunnan keskuudessa alettiin kuiskia, miten Papa Emerituksen ääni kuulostaa aika paljon Subvision-nimisen yhtyeen laulajalta.

Muutaman levyn kuluttua Ghostin soittajien henkilöllisyydet tuotiin oikeussalin kautta julkisuuteen, ja Subvisionista tuttu Tobias Forgehan siellä Papan kaavun alla piileskeli. Nyt Metal Hammer nosti esille hiljattain Youtubeen ladatun keikkatallenteen, jolla nuori ja siloposkinen Forge nähdään Subvisionin riveissä vuonna 2005 Tukholmassa. Aika kaukana operoidaan Ghostin soundista, mutta Forgen maneerit ovat kyllä kuuluvissa jo tältä tallenteelta.

Subvision julkaisi kolme ep:tä ja yhden albumin (So Far So Noir, 2006) ennen kuin hajosi. Tämän bändin lisäksi Forge soitti nuoruudessaan Repugnant-nimisessa death metal -yhtyeessä sekä Magna Carta Cartel -indiebändissä, ja vilahtipa mies Crashdietinkin kokoonpanossa vuosina 2000–02.

Lisää luettavaa