Tom Morellon mielestä kitara pitää edelleen pintansa muuttuvassa musiikkimaailmassa – ”Maailmassa ei ole mitään muuta vastaavaa”

2.9.2020 21:27

Rockin ja kitaran kuolemasta on puhuttu muutaman viime vuosikymmenen aikana paljon. Siis todella paljon. Milloin ko. musiikkityyli ja sen yksi näkyvimmistä/kuuluvimmista instrumenteista on tuomittu täysin menneen talven lumeksi, milloin uusi sukupolvi on pelastanut tomussa pyöritellyn rock’n’roll-lipun ja sitonut sen jälleen tiukasti valtavirran radioaaltojen tuntumassa seilaavan fregattinsa mastoon. Mielipiteitä ja näkemyksiä aiheesta on toki yhtä paljon kuin niiden esittäjiäkin, mutta mitä tulee Rage Against the Machinesta, Audioslavesta ja Prophets of Ragesta tuttuu kitarasankari Tom Morelloon, mies pitää kuusikielistä tulensyöksijää edelleen relevanttina nykypäivän musiikintekovälineenä.

Mies promotoi Guitar Worldin haastattelussa tuoretta äänimuotoista julkaisua yhden miehen Tom Morello at Minetta Lane Theatre: Speaking Truth To Power Through Stories and Song -esityksestään, ja jutusteli samalla kuusikielisen asemasta alati muuttuvassa musiikkimaailmassa.

”Kitara merkitsee minulle paljon”, Morello kertoo. ”Se on tärkeä instrumentti niin tälle planeetalle kuin myös minulle itselleni. Vaikka kitaramusiikki ei välttämättä hallitsekaan listoja kuten menneinä vuosina, se ei ole yhtään sen vähemmän hienoa tai merkittävää kuin aiemminkaan.”

Haastattelija nosti jutustelun aikana esiin myös Youtubessa viraali-ilmiöksi nousseen Nandi Bushellin, joka on saanut energisillä covereillaan alkuperäisesittäjätkin pauloihinsa.

”Ne jotka soittavat kitaraa näkevät sen yhtenä työkaluna sävellystyössä, kahdeksan tuntia päivässä tiluttelun sijaan”, Morello toteaa. ”Mutta sitten on niitä, kuten Nandi ja muut, jotka tunnistavat sen puhtauden ja oikeellisuuden tunteen, joka syntyy kun otat kitaran käteen, polkaiset säröpedaalin päälle ja rokkaat niin vitusti. Maailmassa ei ole mitään muuta vastaavaa.”

”Mielestäni kitaransoitossa on hyvin erilainen painotus kuin silloin, kun minä olin nuori”, Morello lisää. ”Monia nuoria kiinnostaa ryhtyä tuottajaksi muusikon sijaan — voit tehdä [The Beatlesin] Valkoisen albumin nykyään pelkällä puhelimella.”

Lisää luettavaa