Tool lähtee ensi kesänä Euroopan-kiertueelle – Nähdäänkö myös Suomessa?

Valitettavasti ei ainakaan vielä näillä näkymin.
24.10.2018 08:11

Ensin hyvät uutiset: Pitkään seuraajaa vuoden 2006 10,000 Days -albumilleen väsäillyt Tool tiedottaa lähtevänsä ensi kesänä Euroopan-kiertueelle. Huraa! Sitten ne huonot: Suomea ei listalla näy ainakaan vielä. Höh!

Ilmoitettuja keikkapäiviä löytyy listalta tällä hetkellä 13 kappaletta ja ne ajoittuvat 2. kesäkuuta – 2. heinäkuuta väliselle ajalle. Yhtye tekee niin festarikeikkoja kuin omia hallikonsertteja muun muassa Berliinissä, Wienissä, Prahassa, Doningtonissa, Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa, jonka Copenhell-festariveto on toistaiseksi ainoa vierailu Pohjoismaissa.

Kovin hektiseltä ei keikkakalenteri toisaalta vielä näytä ja listalta puuttuu Suomen lisäksi muun muassa Ruotsi, joten ei kannata vielä kaikkea toivoa heittää. Sormet siis ristiin, että suomalaispromoottorit ovat hereillä ja hoitavat yhtyeen esiintymään myös tänne nurkille ensi kesänä.

Lisää luettavaa