Toto-kitaristi muistelee Michael Jacksonin Thriller-albumin tekoa – ”Apina tuhosi laulukopin ja nakkeli paskaa seinille”

9.12.2020 21:47

Toto-kitaristi Steve Lukather muistelee, millaista oli työskennellä Michael Jacksonin maineikkaalla Thriller-albumilla.

Mies kertoo Ultimate Guitarin haastattelussa muun muassa siitä, millaista oli tavata Jackson ensimmäistä kertaa.

”Olin fani. Olin aina pitänyt häntä mahtavana laulajana ja niin pois päin”, Lukather sanoo. ”Noihin aikoihin tein kaikki [tuottaja] Quincyn [Jones] jutut. Hän sanoi Off the Wallin jälkeen haluavansa minut seuraavalle levylle, joten sanoin, että se olisi hienoa ja haluaisin mielelläni olla mukana sillä.”

”Yksi ensimmäisiä juttuja joita teimme, oli duetto Paulin [McCartney] kanssa, joten se oli aika helvetinmoinen startti”, Lukather jatkaa. ”Oli todella hauskaa olla samassa huoneessa näiden kavereiden kanssa – he olivat maailman suurimpia tähtiä – Michael Jackson, Paul McCartney, Quincy Jones, George Martin, Jeff Emrick ja muut, se oli trippi.”

”Minun täytyi nipistää itseäni. Olin, että ’Kuinka oikein päädyin tänne?’ Michael oli minulle aina mukava. En nähnyt mitään outoa. Se koko Bubbles juttu – apina ja Websterin [lapsinäyttelijä Emmanuel Lewis] kanniskelu ympäriinsä, se oli mielestäni huvittavaa. En nähnyt mitään todella outoa.”

Jacksonin Bubbles-simpanssi aiheutti sessioissa kuitenkin myös päänvaivaa.

”Hän ei tuonut Bubblesia enää studioon, sillä hän tuhosi laulukopin ja nakkeli paskaa seinille Westlake Audiossa”, Lukather naureskelee. ”Se apina repi sen vitun kopin aivan palasiksi. He taisivat antaa sen jälkeen Bubblesille porttikiellon studioon.”

”Michael oli kuitenkin asiallinen, todellinen ammattilainen”, kitaristi lisää. ”Hän lauloi studiossa aina sydämensä pohjasta. Hän tiesi mitä halusi ja luullakseni rakasti sitä mitä teki. Hän palkkasi meidät aina uudelleen.”

Lukather vahvistaa myös huhun, jonka mukaan ikonisen Beat it -kappaleen kuuluisa riffi oli aluksi liian raskas.

”Tein sen tietäessäni, että Eddie oli mukana sillä”, mies kertoo. ”Ajattelin, että jos hän aikoo tehdä jotain Eddien [Van Halen] kanssa, pistetään siihen vähän rock’n’rollia. Niinpä nelinkertaistin riffin Marshalleilla sun muilla ja lähetin sen hänelle. Soitin kaikki kitara- ja basso-osuudet. Hän sanoi, että ’Se on liikaa. Kitarat ovat liian raskaat. Sinun täytyy käyttää yhtä Fender-vahvistimistasi tai jotain.’ Niinpä tein lisänauhoituksia pienellä Fender Deluxe -styrkkarilla ja se hillitsi soundia sopivasti.”

”He eivät nostaneet sitä miksauksessa esiin”, Lukather lisää. ”Sitten tein vähän päällekkäisäänityksiä ja keksin muutamia rytmiosuuksia Michaelin ja Quincyn ollessa paikalla. Kaikki muu oli sitä, kun yritimme Jeffin [Toto-rumpali Porcaro] kanssa saada kaikki toimimaan, sillä joku Eddien leiristä oli leikannut nauhaa ja sotkenut SMPTE aikakoodin. Niinpä jouduimme tekemään uuden version klikkiraidattoman vanhan päälle. Nerokas Jeff Porcaro sai klikkijutun takaisin kasaan ja saimme tehtyä äänitykset uudelleen.”

Lopulta Thriller oli Beat it -hitin osalta Lukatherin ensimmäinen yhteistyöprojekti Van Halenin kanssa.

”Olimme kuitenkin olleet ystäviä 70-luvun lopulta asti ja hengailimme paljon yhdessä 80-luvun alussa, ja tämä tapahtui juuri niihin aikoihin”, kitaristi muistelee. ”Meistä tuli hyviä ystäviä. Kävimme läpi paljon asioita yhdessä. Lapset, avioliitto, avioreo, kuolema, bändijuttuja… meillä oli paljon yhteistä. Me olimme oikeita ystäviä. Olimme enemmän kuin vain kitarakaveruksia, jotka näyttävät toisilleen, miten jotkut jutut soitetaan; meillä oli todellinen ystävyyssuhde. Se oli meille oikea paikka nauraa, hengailla ja valittaa toisillemme siitä, miten kummallisessa bisneksessä olimme oikein mukana. Ikävöin häntä enemmän kuin pystyn koskaan sanoiksi pukemaan.”

Lukather julkaisi hiljattain soolokappaleen nimeltään Serpent Soul. Voit kuunnella sen alta.

EDIT. 11.12. klo. 11.35: Jeff Emrick tarkennettu Geoff Emerickiksi.

Lisää luettavaa