Trendi sen kuin jatkuu: nyt myös Fleetwood Mac -rumpali on myynyt oman osuutensa yhtyeen tuotannon oikeuksista

14.1.2021 22:13

Fleetwood Macin perustajajäsen, rumpali Mick Fleetwood on seurannut yhtyetoverinsa Stevie Nicksin sekä yhtyeen entisen kitaristin Lindsey Buckinghamin esimerkkiä ja myynyt oman osuutensa bändin kustannus- eli tekijänoikeuksista. Nicks myi taannoin 80 prosenttia osuudestaan 100 miljoonalla dollarilla musiikkikustantamo Primary Wavelle, Buckinghamin kaupatessa kaikki sata prosenttiaan sijoitusyhtiö Hipgnosisille. Aiemmin Neil Young kauppasi puolet kataloginsa oikeuksista samaan osoitteeseen 150 miljoonalla dollarilla.

Bob Dylan puolestaan myi viime vuoden lopulla koko kataloginsa oikeudet Universal Musicille noin 300 miljoonalla dollarilla.

Mick Fleetwoodin tekijänoikeudet omistaa jatkossa levy-yhtiö BMG. Miehen kaupasta kuittaamaa summaa ei ole julkistettu, mutta muusikko itse kuvaili diiliä ”upean inspiroivaksi kahden, bisneksen kaikkien aspektien päälle ymmärtävän luovan kumppanin liitoksi”.

”Ennen kaikkea BMG ymmärtää artistiutta ja asettaa artistit etusijalle”, mies jatkaa. ”Jos tämä kumppanuus kertoo jotain menneestä ja tulevasta työsuhteestani BMG:n kanssa, niin sen, että he todellakin tajuavat jutun jujun.”

Lisää luettavaa