Uusi traileri Billin ja Tedin kolmannesta elokuvasta julki – Esittelee rokkarihölmöläisten tyttäret

Elokuvan ensi-ilta on siirtynyt syksylle.
24.7.2020 12:14

Muistatko Billin ja Tedin, Alex Winterin ja Keanu Reevesin esittämän rokkarikaksikon, joka hölmöili kulttisuosiota nauttivissa komedioissa Billin ja Tedin uskomaton seikkailu (1989) ja Billin ja Tedin maailma (1991)? Reevesin ja Winterin dynaaminen Wyld Stallyns -duo tekee tänä vuonna jälleen paluun trilogiaksi kasvaneen elokuvasarjan kolmannessa osassa Bill & Ted Face The Music.

Elokuvasta julkaistiin alkukesästä ensimmäinen traileri ja nyt tarjolla on hieman edellistä pitempi uusi pätkä, joka esittelee katsojalle vanhojen tuttujen hahmojen kuten Billin ja Tedin maailmasta tutun Kuoleman (jota esittää jälleen William Sadler) lisäksi myös uusia henkilöitä kuten Billin tyttären Thean (Samara Weaving) ja Tedin tyttären Billien (Brigette Lundy-Paine). Elokuvan juonikuvio nojaa puolestaan vahvasti leffasarjan ensimmäisen osan tapaan aikamatkusteluun, kun Bill ja Ted lähtevät hakemaan ”ihmiskunnan yhdistävää biisiä” tulevaisuuden itseltään. Helvettiinkin päädytään kuten sarjan toisessa osassa.

Erinäisistä syistä jo pariin otteeseen siirtynyt ensi-ilta koittaa näillä näkymin ainakin Jenkeissä 1. syyskuuta.

Lisää luettavaa