Uutta Foo Fightersia ja live-Mastodonia

24.2.2011 20:14

Foo Fighters esittelee kotisivullaan huhtikuussa ilmestyvän Wasting Light -albuminsa Rope-singlekappaleen. Särökitarat jylläävät, mutta kappale on kaukana toisen uuden biisin eli White Limon rankkuudesta.

Keskiviikkona NME:n Godlike Genius -palkinnon vastaanottanut Foo Fighters -pomo Dave Grohl omisti palkinnon entiselle yhtyekaverilleen Kurt Cobainille.

Myös amerikkalainen progressiivinen metalliyhtye Mastodon julkaisee uutta. Kyseessä on Live At The Aragon -cd/dvd, joka saapuu markkinoille maaliskuun puolivälissä. 

Konsertti nauhoitettiin Crack The Skye -albumin maailmankiertueella Chicagossa 19.10.2009. Suomalaisittain läheisen Ghost Of Karelia -kappaleen voi katsoa täällä.

Lisää luettavaa