”Vaatii rohkeutta päästää irti” – Paul Simon puntaroi eläkkeelle jäämistä

30.6.2016 10:09

Paul Simon aloitti esiintymisuransa 13-vuotiaana Art Garfunkelin kanssa. Laulaja-lauluntekijä kertoi New York Timesille antamassaan haastattelussa suunnittelevansa eläkkeelle jäämistä, sillä ikä alkaa painaa 74-vuotiasta Simonia.

– Showbisnes ei kiinnosta minua. Vaatii rohkeutta päästää irti ja minä aion katsoa mitä tapahtuu, kun niin teen, Simon kertoo.

– Silloin nähdään, kuka todella olen. Määrittelevätkö tekemiseni minua, ja mitä sitten tapahtuu, kun määrittelevä tekijä otetaan pois?

Paul Simon pohti haastattelussa myös suosion nurjaa puolta, joka laulajan mukaan koitui Elvis Presleyn, John Lennonin ja Michael Jacksonin kohtaloksi.

– Kun olin lapsi 60-luvulla, näin miten kuuluisuus muuttui myrkyksi. En ole koskaan tuntenut ketään, joka ei olisi vähintäänkin todella hämmentynyt saamastaan valtavasta suosiosta. Sellainen vaikeuttaa päätösten tekemistä.

Lisää luettavaa