Vähiin käy ennen kuin loppuu: Kiss julkisti vihoviimeiset keikkansa

1.3.2023 21:13

Kiss-muusikot vierailivat Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin johdolla keskiviikkona SiriusXM:n The Howard Stern Show’ssa ja julkistivat yhtyeen jäähyväiskiertueen vihoviimeiset keikat. Naamioyhtyeen taru, ainakin nykyisessä kokoonpanossaan, päättyy New Yorkin legendaarisen Madison Square Gardenin lavalla 1. ja 2. joulukuuta.

”Nuo tulevat olemaan bändin viimeiset keikat”, Stanley sanoo. ”Lopetamme siellä mistä aloitimme. Uskoakseni sitä ennen on 17 keikkaa Yhdysvalloissa.”

”Jotkut ovat hihitelleet ja kuiskineet, että ’End of the Road -kiertue on jatkunut jo vuosia.’ Totta, menetimme kaksi ja puoli vuotta covid-pandemialle”, Stanley lisää. ”Muutoin olisimme jo valmiita. Kyllä, tämä on loppu.”

Howard Stern nostaa esiin Simmonsin aiemmat kommentit, joiden mukaan viimeinen keikka tulee kirvoittamaan kyyneleet basistin silmiin.

”Aivan varmasti”, Simmons toteaa. ”Vitsailen paljon tyyliin, ’miehet eivät tee niin tai noin.’ Olen aivan varma, että tulen nyyhkyttämään kuin 9-vuotias tyttö, jonka jalan päälle on astuttu.”

”Kiss syntyi 23. kadulla. Meiltä ei vienyt kuin 50 vuotta soittaa viimeiset keikkamme 10 korttelin päässä 33. kadulla, missä Madison Square Garden sijaitsee”, Simmons lisää.

Yhtyeen End of the Road -rundin viimeinen Pohjois-Amerikan osuus starttaa lokakuussa Texasista.

Lisää luettavaa