Väkivaltaa, lakimiehiä ja kuukausien puhumattomuutta – jälleen yksi surullinen esimerkki siitä, kun klassikkobändin tilanne tulehtuu kestämättömäksi

Ann ja Nancy Wilsonin johtama Heart on myynyt yli 35 miljoonaa albumia, ja yhtye vihittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2013. 1960–70-lukujen vaihteesta asti toiminut kokoonpano joutui viime vuonna harvinaisen vaikeaan tilanteeseen, kun siskokset ajautuivat täysin itsestään riippumattomista syistä vastakkaisiin leireihin.

Elokuussa 2016 poliisit kutsuttiin paikalle Heartin keikkapaikalle Auburnin kaupungissa Yhdysvalloissa. Ilmoituksen mukaan Ann Wilsonin mies Dean Wetter oli käynyt käsiksi Nancyn 16-vuotiaisiin kaksospoikiin. Poikien mukaan Wetter oli lyönyt toista heistä takaraivoon nyrkillä ja kuristanut molempia niin, etteivät nuorukaiset saaneet henkeä.

Välikohtaus tapahtui, kun pojat olivat pyytäneet Wetteriltä lupaa käydä Ann Wilsonin keikkabussissa. Wetter päästi heidät sisään sillä ehdolla, että he sulkevat ovet poistuessaan, jotta sisällä olleet koirat eivät pääsisi karkaamaan. Ovet jäivät kuitenkin auki, mikä sai Wetterin menettämään malttinsa ja käymään nuoriin käsiksi.

Siitä eteenpäin kaikki on mennyt pieleen. Nancy Wilson ymmärrettävästi raivostui ja vaati Wetteriä tilille tekosistaan. Ann puolestaan puolusti miestään ja halusi, että asia olisi ratkaistu perheen kesken ilman virkavaltaa.

66-vuotias Wetter kuitenkin pidätettiin, ja maaliskuussa hän myönsi syyllisyytensä kahteen päällekarkaukseen. Lakimiesten kesken neuvotellun sopimuksen mukaan Wetter saa muutaman vuoden ehdonalaista, sakkoja ja lisäksi hän lupaa etsiä terapiasta apua vihanhallintaongelmiinsa.

Wilsonin siskokset eivät ole keskustelleet kunnolla elokuun välikohtauksen jälkeen. Kaksikko sinnitteli joten kuten kiertueensa loppuun, vaikka ensi kertaa koskaan osapuolet vaativat itselleen erilliset pukuhuoneet. Rolling Stonen mukaan Wilsonin kuvailivat loppukiertuetta ”helvetilliseksi” ja ”kiduttavaksi”.

Ann ja Nancy eivät edelleenkään mahdu samaan huoneeseen, mutta yritystä on. Muusikot suostuivat Rolling Stonen haastatteluun, jotta kummatkin voisivat kertoa oman näkökantansa tulehtuneesta tilanteesta, ja kumpikin ilmoittaa haluavansa saada tilanteen selvitettyä.

Aikaa siihen saattaa mennä. Ann Wilson puolustaa edelleen aviomiestään, jota hänen mukaansa provosoitiin. ”Hänen ei olisi pitänyt tehdä niin kuin teki. Pidän häntä joka tapauksessa miehenä, jolla on vahva moraalinen selkäranka. Tämä on ikävä tilanne kaikin puolin”, Ann kertoo lehdelle.

”Olen ikuinen optimisti, koska olen kotoisin hyvin vahvasta, tiiviistä perheestä, eikä mikään väliaikainen draama voi muuttaa suhdettamme. Meidän täytyy vain selvittää tämä ensin. Onhan tämä ollut kuin painajaista”, Nancy puolestaan sanoo mutta lisää, että niin paljon kuin Ann olisikin halunnut käsitellä asian perheen kesken, vanhemmilla on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa lapsiin kohdistuneesta väkivallasta.

Wetter ei halunnut kommentoida tilannetta lainkaan Rolling Stonen pyynnöstä huolimatta.

Kamalan kuuloinen tilanne kaiken kaikkiaan. Onnea matkaan Wilsonin siskoksille, toivottavasti haavat saadaan paikattua.