Van Halen -laulaja David Lee Roth päättää uransa – ”Olen antanut kaikkeni”

2.10.2021 12:21

Van Halen -yhtyeen keulilta tunnetuksi tullut David Lee Roth tiedottaa eläköityvänsä musiikin parista.

”Ripustan jatsarit naulaan”, Roth ilmoittaa Las Vegas Review-Journalin haastattelussa. ”Jään eläkkeelle.”

”Tämä on ensimmäinen ja ainoa virallinen tiedoksianto aiheesta”, mies lisää. ”Saitte uutisen. Jakakaa se ympäri maailmaa.”

Roth soittaa vielä viisi keikkaa Mandalay Bayn House of Bluesissa tammikuussa 2022.

”En aio selittää lausuntoani sen enempää”, Roth sanoo. ”Selitys on kassakaapissa. Nämä ovat viimeiset viisi keikkaani.”

Haastattelussaan Roth puhuu myös viime vuonna menehtyneestä Eddie Van Halenista, viitatessaan ”rakastetun luokkatoverinsa poistumiseen”.

”Ajattelin, että minä olisin ensimmäinen”, Roth toteaa. ”Luulin Marlboro-miehen saavan minut… lääkärini ja avustajani taivuttelivat minut uskomaan, että joka kerta kun astun lavalle, vaarannan tulevaisuuteni.”

”Minua on kannustettu ja taivuteltu ymmärtämään kuinka lyhyt aika on, ja että minun aikani on luultavasti vielä lyhyempi”, Roth lisää.

”Olen antanut kaikkeni”, Roth toteaa haastattelun päätteeksi. ”Se on ollut hämmästyttävä, aivan mahtava matka. Ei kaduttavaa, ei mitään sanottavaa kenestäkään. Tulen ikävöimään teitä kaikkia. Pysykää valppaina.”

David Lee Roth lauloi Van Halenin kuudella ensimmäisellä klassikkoalbumilla ennen siirtymistään soolouralle. Mies palasi yhtyeen kelkkaan vuonna 2007 ja pysyi ruodussa aina Eddie Van Halenin kuolemaan saakka.

Roth julkaisi vasta eilen uuden soolokappaleen, joka kantaa nimeä Lo-rez Sunset. Voit kuunnella sen alta.

Lisää luettavaa