Vanhat toverukset kimpassa jälleen: Dream Theater -kitaristi suuntaa soolokiertueelle – mukaan lähtee myös Mike Portnoy

13.7.2022 21:53

Dream Theater -kitaristi John Petrucci suuntaa loppuvuodesta lyhyelle soolokiertueelle. Mikä mielenkiintoisinta, mukaan lähtee myös entinen Dream Theater -kannuttaja Mike Portnoy.

Lokuussa soitettavat keikat ovat ensimmäiset, joilla Petrucci ja Portnoy soittavat yhdessä samalla lavalla sitten jälkimmäisen lähdettyä Dream Theaterista vuonna 2010. Kaksikko on kuitenkin tehnyt yhteistyötä studiossa, sillä Portnoy soitti Petruccin vuoden 2020 sooloalbumi Terminal Velocityllä ja uudemman kerran rumpalin edustaman progemetallin superkokoonpano Liquid Tension Experimentin viimevuotisella levyllä.

Petruccin keikkojen lämmittelijäksi on kiinnitetty power/thrash metal -yhtye Meanstreak. Yhtye koostuu laulaja Bettina Francesta, kitaristi Marlene Portnoystä, kitaristi Rena Sandsista, basisti Martens Myungista sekä rumpali Yaelista.

Petruccin yhtyeessä basistin tonttia hoitaa Dave LaRue, joka soitti sekä Terminal Velocityllä että Portnoyn kanssa Neal Morsen Flying Colors -yhtyeessä.

Alla Petruccin toistaiseksi julkistetut kiertuepäivämäärät.

7. lokakuuta: Boston, Mass. – Berklee Performance Center
13. lokakuuta: New York, N.Y. – Town Hall
15. lokakuuta: Washington, D.C. – Lincoln Theater

Lisää luettavaa