Video, jota tehdessä kaikki bändin jäsenet eivät olleet edes samalla mantereella – Omnium Gatherum päätti testata peliteknologiaa

28.9.2023 08:30

Aiemmin tänä vuonna Slasher-ep:n julkaissut Omnium Gatherum suuntaa jälleen mittavalle Euroopan-kiertueelle. Retkeä vauhdittamaan on nyt julkaistu ep:llä alun perin julkaistun Lovelorn-biisin video, jossa on hyödynnetty pelimaailmasta tuttua Unreal Engine 5 -softaa. Videon tekemisestä vastaa bändin kanssa jo aiemminkin työskennellyt Kaliforniaan kotiutunut ohjaaja Janne Tamminen. Katso teos ylempää.

Lovelornin myötä yksi tarina päättyy ja uusi alkaa. Vielä on paikkoja kierrettävänä, mutta aivomme ja sielumme ovat jo työstämässä uutta purtavaa OG:n valtakunnasta. Uudet musiikilliset seikkailut odottavat meitä kaikkia, ja aiommekin viedä tulevaisuudessa kaikki täyden vauhdin ajelulle tuntemattomille ja julmille kaduille”, laulaja Jukka Pelkonen maalailee tiedotteessa.

”Tämä videoprojekti oli melkoisen spesiaali, sillä kaikki bändin jäsenet eivät olleet edes samalla mantereella kuvausten aikaan eivätkä kaikki edes soittaneet samaan aikaan – todellinen paluu tulevaisuuteen ja takaisin yhdessä Janne Tammisen kanssa, jolla oli temput hihassaan!” kitaristi Markus Vanhala puolestaan kertoo.

Paradise Lost⁠in, Primordial⁠in, Omnium Gatherum⁠in ja Harakiri for the Sky⁠n kiertue alkaa 28.9. Saksasta ja päättyy 15.10. Hollantiin. Suomessa bändinelikko ei tällä erää esiinny.

Lisää luettavaa