Vielä on vanhalla vientiä: Judas Priest nappasi uutuusalbumillaan komeasti uransa korkeimman listasijoituksen Yhdysvalloissa

19.3.2018 21:10

Heavy metal -pioneeri Judas Priest on hyvässä nosteessa. Orkesterin järjestyksessään 18. albumi Firepower on otettu fanikunnan keskuudessa varsin positiivisesti vastaan ja raportit juuri alkaneelta kiertueelta kertovat bändin olevan lisäksi erittäin napakassa livekunnossa. Nyt aihetta juhlaan tarjoillaan listasijoitustenkin osalta, sillä Firepower debytoi komeasti Billboardin listalla sijalla viisi.

Kyseessä on Priestin uran korkein sijoitus Yhdysvaltain albumilistalla, ja vaikka albumin kauppaaminen kiertuepilettien kanssa yhteispakettina eittämättä onkin osaltaan siivittänyt kaupankäyntiä entisestään, niin onhan kyseessä nyt kuitenkin yhtä kaikki hieno saavutus näinkin kypsään ikään ehtineeltä veteraaniorkesterilta.

Aiemmin Priestin levytyksistä ainoastaan vuonna 2014 julkaistu Redeemer of Souls on päässyt Billboardin kymmenen parhaan joukkoon (korkeimmillaan sijalle 6).

Lisää luettavaa