Vihdoin ja viimein uutta musiikkia Toolilta – Kuuntele singlenä julkaistu tulevan levyn nimikkokappale

Tool-faneilla on jälleen syytä riemuun.
7.8.2019 15:01

Vaihtoehto-/taidemetalliyhtye Toolin uutta levyä on odoteltu fanien keskuudessa hartaasti jo 13 vuotta. Ja vaikka yhtye onkin ilmoittanut julkaisevansa tämän odotetun uuden Fear Inoculum -albuminsa 30. elokuuta, ovat monet suhtautuneet tähänkin tiedonantoon varauksella ja skeptisesti.

Iloksemme voimme todeta, että levyn julkaisu on kuin onkin  ihan oikeasti käsillä – ja siitä konkreettisena todisteena bändi on nyt julkaissut ensimmäisen singlen esimakuna tulevasta. Ensimmäisenä virallisena biisinäytteenä levyltä tarjotaan sen nimikkoraita Fear Inoculum, jonka voit kuunnella tuosta yläpuolelta.

Yhtyehän julkaisi myös viime viikolla kaikki aiemmat studioalbuminsa sekä debyytti-ep:n suoratoistopalveluissa, joten eiköhän näiden voimalla jaksa odottaa uutta levyä vielä hetken.

Lisää luettavaa