”Vitun karmiva idiootti” – yksi vuoden suorasukaisimmista bändiriidoista tuli yllättävästä suunnasta

15.8.2019 08:50

Teoriassa Jimmy Eat Worldin ja Third Eye Blindin yhteiskiertueen olisi pitänyt toimia mainiosti. Molemmat nousivat suosioon vuosituhannen vaihteen tietämillä, molempien radiohitit tunnetaan kaikkialla läntisessä maailmassa ja musiikkityyliltään yhtyeet ovat kuin tehdyt toisilleen. Laitapa Third Eye Blindin Semi-Charmed Life ja Jimmy Eat Worldin The Middle soimaan peräjälkeen, niin aika samankaltaisten asioiden äärellä niissä ollaan.

Bändien henkilökemiat eivät kuitenkaan tainneet aivan kohdata. Jimmy Eat Worldin rumpali Zach Lind on tykittänyt kiertueen jälkimainingeissa Twitterissä runsaasti vähemmän mairittelevia sanoja Third Eye Blindin laulajasta Stephan Jenkinsistä kutsuen tätä esimerkiksi ”vitun karmivaksi idiootiksi”. Jupakasta uutisoi Stereogum.

Lind nostaa esille ilmeisesti keikkapaikan työntekijöille tarkoitetun lehtisen, jossa on Third Eye Blindin jäsenten kuvat sekä teksti: ”Third Eye Blindin jäsenet eivät pidä yllään muovisia nimikylttejä. Opetelkaa yhtyeen jäsenten kasvot, jotta osaatte päästää heidät kulkemaan kaikkialle keikkapaikalla. Pitäkää kuitenkin huoli, ettei takahuonetiloissa ole muita henkilöitä ilman nimikylttejä.” Tämä käytäntö on epäilemättä riemastuttanut konserttipaikan henkilökuntaa.

”Pelkästään se tapa, miten tyyppien kuvat on sommiteltu lehtiseen, kertoo, mikä on homman nimi”, Lind kirjoittaa. Lehtisessä Stephan Jenkinsin kuva on keskellä ja muiden muusikoidet kasvot on sommiteltu hänen ympärilleen.

Kun Jenkinsin fanikunta riensi puolustamaan idoliaan, Lind tehosti sanomaansa mainitsemalla, että ”puolustatte nyt tyyppiä, joka neuvotteli levytyssopimuksen itselleen suotuisammaksi bändikavereiden selän takana eikä kertonut asiasta ennen kuin vuosia myöhemmin”. Kivan kuuloinen seikka tämäkin.

Alapuolelta voi katsoa alkuperäisen Lindin tilillä julkaistun keskusteluketjun. Kovat on väitteet, saa nähdä vastaako Mr. Jenkins mitään.

Lisää luettavaa