We will rock you! Odotettu Queen-elokuva sai uuden, todella komealta näyttävän trailerin – katso tästä

18.7.2018 12:13

2. marraskuuta ensi-iltansa saava Bohemian Rhapsody -elokuva on saanut uuden trailerin. Legendaarisen Queen-yhtyeen ja sen yhtä legendaarisen nokkamiehen Freddie Mercuryn vaiheet kertaava raina kulminoituu yhtyeen kuuluisaan vuoden 1985 Live Aid -esiintymiseen, joka on näyttävästi esillä myös tuoreessa kakkostrailerissa.

Rooleissa nähdään Rami Malek (Mercury), Ben Hardy (Roger Taylor), Joe Mazzello (John Deacon) ja Gwilym Lee (Brian May). Ohjaajaksi on merkitty Bryan Singer, vaikka mies saikin potkut ohjaajan pallilta ja vetovastuun projektista nappasi sittemmin Dexter Fletcher. Brian May ja Roger Taylor ovat toimineet elokuvan konsultteina ja taiteellisina valvojina.

Lisää luettavaa