Yhden tarinan päätös: Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana lopettaa

22.1.2019 09:23

Nytpä tuli äkkiarvaamatta melkoinen pommi uutisrintamalla: kolme levyä julkaissut ja listamenestykseen ampaissut Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana -kokoonpano lopettaa toimintansa tämän vuoden lopussa. Asiasta kerrotaan yhtyeen Facebook-sivuilla.

RTBB-johtaja Valtteri Pöyhönen perustelee päätöstä sillä, että yhtyeen leipälajiksi muodostunut big band -musiikin ja räpin liitto on kaluttu pikkuhiljaa loppuun. ”Musiikillisesti mille tahansa yhtyeelle tai artistille on suuri haaste uudistua jatkuvasti, mutta se on elinehto sille, että musiikki pysyy ajankohtaisena ja vahvana. Olemme tällä hetkellä tutkineet omaa big-band-jazz-rap-genreämme niin perusteellisesti, että uudistuaksemme meidän pitäisi seuraavaksi tehdä niin radikaaleja muutoksia tyylissämme, että lopputulos kuulostaisi jo joltain toiselta yhtyeeltä”, Pöyhönen kirjoittaa.

RTBB jatkaa toimintaansa omalla tahollaan, ja räppärit Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama tietysti jatkavat muiden projektien kimpussa. Osapuolet saattavat myös tehdä yhteistyötä jatkossakin. Oman yhtyeensä osalta Pöyhänen kertoo, että RTBB esittää seuraavaksi ”meidän näkemyksemme siitä, mitä instrumentaalinen big band -musiikki voi olla 2000-luvulla”.

Lue Pöyhösen alkuperäinen viesti alapuolelta. Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana esiintyy seuraavan kerran 16. maaliskuuta Helsingin Korjaamolla.

Lisää luettavaa