Yksi aikakausi on tulossa päätökseensä – Whitesnake-kippari pitää vuotta 2021 sopivana aikana eläköityä

19.4.2020 20:04

Rasvaisten sanoitusten mestari, laulu- ja soitinyhtye Whitesnakessa solistin virkaa toimittava David Coverdale täytti viime syyskussa komeat 68 vuotta. Tästä päästään kuitenkin kysymykseen, kuinka kauan mies voi jatkaa serenadejaan uskottavasti? Kultakurkku kommentoi aihetta tuoreessa detroitilaisen WRIF-radiokanavan Meltdown-ohjelmalle myöntämässään haastattelussa, jossa sivuttiin myös maailmalla vellovaa koronaviruspandemiaa.

”Minusta tuntuu, että tässä kestää jonkin aikaa ennen kuin pääsemme palaamaan edes jotenkuten aiempaan elämänmenoon”, mies pohdiskelee. ”Joten meidän täytyy ajatella laatikon ulkopuolelta. Minun täytyy käydä [nivustyrä] leikkauksessa ja palautua. Mikä olisikaan Whitesnaken laulajalle parempi ikä eläköityä kuin 69?”

Mieheltä vielä varmistellaan, että onko hän nyt aivan varmasti tosissaan suunnitelmiensa kanssa.

”Olen aina kirjoittanut kappaleita, jotka haastavat minut lauluteknisesti, ja olen nyt 68-vuotias. Ajattelisin 69:n olevan sopiva ajankohta ripustaa mikin naulaan, eikö vain?”

Whitesnake perui Coverdalen leikkauksen takia viime kuussa kaikki tulevat keikkansa, joihin olisi lukeutunut myös konsertti Helsingin Jäähallissa 6. toukokuuta.

Lisää luettavaa