Yksi rockin historian suurimmista bändeistä on tullut tiensä päähän, vahvistaa Stevie Nicks

17.6.2024 21:50

Kaikkien aikojen menestyneimpiin ja arvostetuimpiin rockyhtyeisiin lukeutuvan Fleetwood Macin taru on tullut päätökseensä. Yhtyeen pitkäaikainen laulaja-kosketinsoittaja Christine McVie menehtyi äkillisesti vuonna 2022, ja nyt laulaja Stevie Nicks vahvistaa, että orkesteri ei jatka ilman edesmennyttä jäsentään.

”Ei onnistu ilman Christineä”, Nicks toteaa Mojolle. ”Ei ole mitään mahdollisuutta, että kokoaisimme Fleetwood Macia uudelleen. Se ei vain toimisi ilman häntä.”

Fleetwood Mac antoi potkut kitaristi Lindsey Buckinghamille vuonna 2018, eikä tämän paluukaan saisi Nicksin mukaan bändiä aktivoitumaan uudelleen.

”Vaikka ajattelisin voivani työskennellä jälleen Lindseyn kanssa, hänellä on ollut viime aikoina terveysongelmia. En voi puhua hänen puolestaan, mutta en ole varma, että Lindsey pystyisi kiertämään Fleetwood Macin tahdilla puolitoista vuotta kerrallaan. Se on todella vaativaa.”

Buckinghamille tehtiin avosydänleikkaus vuonna 2019.

Nicks sanoo haastattelussa keskittyvänsä jatkossa soolouraansa.

”Settini sisältää paljon Fleetwood Macia”, Nicks toteaa. ”Nyt kun yhtyettä ei enää ole, se avaa minulle mahdollisuuden soittaa biisejä kuten The Chain, mitä en ole koskaan aiemmin esittänyt [soolona]. Pidän Fleetwood Macin musiikin elossa niin kauan kuin suinkin kykenen.”

Nicks siirsi hiljattain konserttinsa Pennsylvanian Hersheyssä yhtyeen sisäisen sairastapauksen vuoksi.

Lisää luettavaa