Arvio: Panemista, alkoholia ja huumeita – Mötley Crüe -elokuvassa riittää kaikkea tätä, mutta siloitellusti

Roisisti sanaileva pääesiintyjänelikko on ihan uskottava, vaikka näyttääkin peruukeissaan liikaa Spinal Tapilta, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan.
22.3.2019 12:08

Onpa osuvaa, että Jackass-taustainen Jeff Tremaine hoitelee maailman törkyisimmän rokkibändin omaelämäkerran filmatisoinnin.

Tarina itsessään on aika klassinen ryysyistä rikkauksiin -stoori, jossa vilisee panemista, alkoholia ja huumeita estottomasti ja jatkuvalla syötöllä. Itse juoni ei olekaan se, miksi menestysbändin tarinaa haluaa seurata, vaan ne ällistyttävät sekoilut ja örvellykset, mitä rokkibändin uran kehityksen ympärillä tapahtuu. Hedonistinen mesominen on kuvattu ilahduttavalla riemulla, mutta silti siloitellen.

Bänditarinan ja jäsenten elämänvaiheiden kuvauksen tietynlainen ohuus sopii lopulta pinnallisen velikultarevohkan kuvioon. Bändin miltei kuopanneen Nikki Sixxin heroiinihelvettiin yritetään saada
synkempiä sävyjä, mutta lopputulos jää kepeähköksi viittaukseksi. Vince Neilin tyttären kuolemaan ja sen käsittelyyn löytyy jo vähän syvyyttä.

Bändin keskinäinen outo veljeys ja erilaiset persoonat ovat työryhmällä aika hyvin hallussa. Hahmot tuntuvat heijastavan reaalimaailman Mötley-ukkoja: Tommy Lee (räppäri Machine Gun Kelly) on dudea hokeva ja intomielisesti koikkelehtiva duracellpupu, Vince Neil (Daniel Webber) patologinen panomies, Nikki Sixx (Douglas Booth) arvaamattoman vihainen päävelho ja Mick Mars (Game of Thronesin Iwan Rheon) hiljainen vanha tylyttäjä. Roisisti sanaileva kopla on ihan uskottava, joskin näyttää peruukeissaan vähän liikaa Spinal Tapilta.

Pieteetillä vanhoja kuvanauhoja imitoivaa leffaa katsoessa unohtaa helposti, että kyseessä ei ole ihan rehellinen dokumentti tai kuvaelma totuudesta. Detaljit tuntuvat joissakin kohdissa vääriltä: ei ennen debyyttilevyä voi soittaa kakkoslevyn biisiä!

Vaikka elokuva häviääkin loistavalle alkuperäiskirjalle riemastuttavuudessa, on The Dirt erinomaisen viihdyttävä kuvaus kammottavan sikailijalauman kiehtovasta sekoilusta glam rockin huipulla. Keikkalavat jo taakseen jättänyt Mötley Crüe väsäsi soundtrackille vielä uusia kappaleita, mistä voinee iloita.

Teksti: Kimmo K. Koskinen
Arvio on julkaistu Soundissa 3/2019.

Lisää luettavaa