“Nimi viittaa myös bändin jäsenten persoonallisuuksiin, tosin se ei tarkoita, että olisimme hajoamassa. Tulemme nyt juttuun paremmin kuin ehkä ikinä, tunnelma on paljon leppoisampi kuin viime levyn aikoihin. Nimessä on kuitenkin yleisluontoinen varoitus, että elleivät ihmiset saa ratkottua ongelmiaan, kaikki toivo on mennyttä.”
Näin kertoi rumpali Joey Jordison, kun haastattelin häntä All Hope Is Gone -albumin aikaan Inferno-lehteen. Tämän tarkempaa selvitystä kohtalokkaan nimen taustoista ei tullut, mutta vuoden 2008 jälkeen on tapahtunut paljon sellaista, mikä on saanut kommentin näyttämään profeetalliselta.
Ensinnäkin basisti Paul Gray kuoli yliannostukseen vuonna 2010. Kolme vuotta myöhemmin Jordison itse poistui – tai poistettiin – yhtyeestä riitaisissa merkeissä. Slipknotilla ja Jordisonilla on edelleen eriävät näkemykset tapahtumien kulusta.
Laulaja Corey Taylorilla ja kitaristi Jim Rootilla meni sukset ristiin herrojen kakkosyhtyeen Stone Sourin yhteydessä, ja Root erotettiin bändistä vuonna 2013. Slipknotissa yhteistyö jatkuu yhä. Tänä vuonna perkussionisti Chris Fehn puolestaan yllätti kaikki syyttämällä Tayloria sekä pellenaamaristaan tunnettua Shawn Crahania Slipknotin varojen pimittämisestä. Riitaa ratkotaan oikeussalissa.
Riidan yhteydessä Slipknotin manageri Robert Shore antoi lausunnon, joka on nostattanut nyt otsikoita ympäri maailmaa: Fehn ei ollut hänen mukaansa yhtyeen todellinen jäsen, vaan pikemminkin palkattu soittaja. Lausunnon voi tulkita tarkoittavan, että Slipknotin varsinaisia jäseniä ovat ainoastaan Taylor ja Crahan, ja kaikki muut ovat korvattavissa olevia rivimuusikoita.
Slipknotin kehitteillä oleva albumi ja tuleva maailmankiertue eivät voisi edistyä pahaenteisemmissä merkeissä.
Tämä on niin hurja väite, että on vaikea nähdä, etteikö siitä koituisi vielä seuraamuksia. Sekä Slipknotissa että kenties musiikkialalla muutenkin.
Ensinnäkin Slipknotin imagoon on kuulunut “yhdessä olemme vahvempia” -mentaliteetti. Aiemmin mainitussa Jordisonin haastattelussakin rumpali puhui siitä, miten yhtyeen jäsenet saattavat ottaa railakkaasti yhteen, mutta jos ulkopuolinen vaara uhkaa, he pitävät toistensa puolia kuin veriveljet.
Nyt tällainen veljesajattelu on muuttunut Ghost-tyyliseksi kuvioksi, eli bändissä on kaksi keskushahmoa ja seitsemän palkkasoturia, jotka ovat mukana vain kuukausittaista shekkiä vastaan. Väite kalskahtaa harvinaisen kylmältä, kun useimmat yhtyeen jäsenet ovat sentään olleet mukana aina debyyttilevyltä saakka ja säveltäneet Slipknotille myös musiikkia.
Olisi kummallista, ellei managerin lausunto poikisi lisää pahaa verta bändin jäsenten keskuuteen. Kehitteillä oleva albumi ja tuleva maailmankiertue eivät voisi edistyä pahaenteisemmissä merkeissä.
Toiseksi tämä enteilee vastaavanlaisia riitoja muidenkin bändien yhteyteen. Jos Slipknotissa eivät levyjen tekijätiedoissa mainitut soittajat olekaan bändin “todellisia jäseniä”, niin onko tällainen railo olemassa muissakin kokoonpanoissa?
Pitääkö ajatella, että Iron Maiden on vain Steve Harris, ja siinä ympärillä on joitain satunnaisia rivityyppejä? Onko Nightwish vain Tuomas Holopainen, jonka ympärille on kerääntynyt sekalainen lauma korvattavissa olevia soittajia?
Tuleeko Ghost-tyylisestä kokoonpanosta yleisemminkin käytetty standardi, että bändit eivät ole enää viiden kaveruksen muodostama yksikkö vaan ikään kuin yhtiö, jossa on palkattuja työntekijöitä?
Axl Rose aikanaan kuvitteli, että hän on yhtä kuin Guns N’ Roses ja kaikki muut yhtyeen jäsenet pystyi tarvittaessa vaihtamaan. Rosekin joutui lopulta myöntämään, että rockbändeissä on kysymys monimutkaisemmasta asiasta kuin sävellyskrediiteistä ja siitä, kenellä on oikeus yhtyeen nimeen.
Työntekijän ja työnantajan välisten riitojen soisi kuuluvan yritysmaailmaan. Musiikissa pitäisi olla – tai ainakin siinä voisi olla – kysymys jostain suuremmasta.
