Tähän asti Blakella on ollut vaikeuksia soveltaa olemassaolonsa perusta, siis 1970-luvun riffirockmeininki, taitoasoonsa ja johtohahmo Aaro Seppovaaran studiomiehen luonteeseen. Raakana säilynyt Blake-albumi Starbringer (2004) on bändin ylivoimaisesti heikoin tuotos, vaikka Sa7urnus-levyn (2008) uppoamisia hevi-iskelmän suohon ei kuuntele juurikaan mieluummin.
Haze Paradella puitteet ovat melko lailla kunnossa. Bändin luontainen kehitys kuuluu musiikissa kuten ainoan kerran aiemmin vuoden 2005 Planetizer-albumilla. Haze Paraden soundi on verrattain moderni ja tuotettu, mutta levylle on voitu jättää mukavasti tilaa ja rosoakin. Sävellyksissä otetaan hieman lisää välimatkaa metaliin ja Seppovaarasta on kypsynyt suorastaan erinomainen tulkitsija.
Myös kappalemateriaali ilahduttaa. Joukosta löytyy tappobiisi Fingers Crossed ja levy tarjoaisi kylliksi vaihtelevuutta ilman viimeiseksi raidaksi lyötyä Talk To Lucifer -slovariakin. Samanlainen antikliimaksi on Snow Factoryn aneeminen kertosäe. Albumin huonoiksi puoliksi tässä ei kuitenkaan ole paljon.
