Yksikään musiikkiuutisointia vähänkään tiiviimmin seuraava henkilö ei ole voinut välttyä siltä tiedolta, että Foo Fighters julkaisee tänä syksynä Sonic Highways -nimisen albumin. Albumin teosta kertovalla saman nimisellä dokumenttisarjalla ja levyllä juhlistetaan pyöreitä vuosia: Dave Grohlin johtama yhtye viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan.
Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä. Sekä Foo Fighters– (1995) että The Colour And The Shape (1997) -levyiltä löytyi jotain erilaista, jotain vilpitöntä, jotain alkukantaista. Sama riemu ja energia jatkui vielä osittain There Is Nothing Left To Lose -levyllä (1999), vaikka mukaan olikin tarttunut seesteisempiä sävyjä.
Kolmen ensimmäisen albumin jälkeen Foo Fighters menetti otteensa. One By One (2002) oli albumi, jolta löytyi muutamia valiokappaleita, mutta tunnetila vaihtui innokkuudesta turtuneisuudeksi. Sama jatkui sähköiseen ja akustiseen levyyn jaetulla tupla-albumimöhkäleellä In Your Honor (2005). Mukana oli onneksi Best Of Youn, No Way Backin ja End Over Endin kaltaisia muistutuksia Dave Grohlin kyvystä kirjoittaa tarttuvia rocklauluja.
Echoes, Silence, Patience & Grace (2007) ja Wasting Light (2011) eivät tehneet poikkeusta.
Foo Fighters oli noussut areena- ja stadionluokan yhtyeeksi, mutta kappalemateriaalista oli kadonnut terä. Albumeista oli tullut kokonaisuuksia, joista puolet oli hyvää ja puolet tyhjänpäiväistä täytemateriaalia.
Sonic Highways jatkaa samaa linjaa. Tv-sarja perkaa biisi biisiltä albumin tarinan ja synnyn, mikä on toki jokaiselle musiikkidiggarille silkkaa hunajaa. Samaan aikaan kuitenkin herää ajatus, että onko albumia lähdetty tekemään televisiosarjaa varten vai televisiosarjaa albumia varten. Onko kyseessä ihan oikea albumi vai dokumenttisarjan soundtrack?
Albumi on soundimaailmaltaan massiivinen ja biisit ovat pitkiä. Sävellyksissä on paikoin runsaasti tartuntapintaa, vaikka välillä tuntuukin, että Grohl on päästänyt itsensä helpolla. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Something From Nothing oli yllättävä ja jäyhä singlevalinta, sillä levyltä löytyy myös hitikkäämpää materiaalia.
Sonic Highways sisältää ihailtavan laajan musiikillisen kirjon. Vanhasta, jyräävästä ja alkukantaisesta Foo Fightersista muistuttaa eniten tv-sarjan toisessa jaksossa dokumentoitu, Grohlin ikitoimivan huutolaulun siivittämä The Feast And The Famine. What Did I Do/God As My Witness -kappale kuulostaa siltä, että Grohl ja kumppanit ovat kuunnelleet hieman liikaa Sweet Home Alabama -ikivihreää sekä kuvitelleet itsensä Queenin ja Mott The Hooplen risteytykseksi.
Levyn parhaat palat on säästetty loppuun. Subterranean on eaglesmaisessa tunnelmassaan latteahkoa kertosäettä lukuun ottamatta kiinnostava kappale. Levyn päättävä I Am A River on New Way Homen ja M.I.A.:n jälkeen hienoin ja ehdottomasti eeppisin Foo Fighters -levyn päätösbiisi. Hetkittäin se on silkkaa AOR:ää, mutta hyvällä tavalla.
Sonic Highways on paikoin puuduttava mutta lopussa siivilleen nouseva läpileikkaus siitä, mitä Foo Fighters on 20-vuotisella urallaan ollut. On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan bändi seuraavaksi lähtee vai pysyykö se turvallisessa, mutta läpikolutussa lestissään.
