Ja vielä kerran The Doors – Uusi singlekokoelma muistuttaa myös Jim Morrisonin kuolemanjälkeisestä tuotannosta

Arvio julkaistu Soundissa 10/2017.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

The Doors
The Singles
Rhino

Tähän maailmanaikaan ei paljon kehtaa cd-levyjä julkaisevia levyyhtiöitä rahanahneudesta syyttää. Mutta tätä teoriassa pätevää The Doors -kokoelmaa hypistellessä tulee väkisinkin mieleen, mikä esineen tarkoitus mahtaa olla. On näet vaikeaa kuvitella se markkinasegmentti, jolle tämä singlekooste vuonna 2017 on suunnattu.

Ihan tismalleen tässä järjestyksessä ei näitä kappaleita ole taidettu aiemmin julkaistakaan, ja on ihan kiva, että sinkkuhitit etenevät kronologisesti b-puolineen. The Singlesin täky on kakkoslevyn Jim Morrisonin kuolemanjälkeinen aikakausi. Valitettavasti se kuulostaa yhä yhtä kauhealta kuin alitajunnan peränurkkaan haudattu muistijälki vinkkasikin. Bonusbiiseiksi on liitetty neljän raidan monoversiot. Niille on käyttöä lähinnä arkeologeille ja peräkammarinpojille, joilla on liikaa aikaa.

Ykköslevyä pyörittelee mielellään kerran, pari, kun puhkikuluneiden hittien välissä kuulee taas välillä Roadhouse Bluesin, We Could Be So Good Togetherin ja Changelingin kaltaisia vahvoja b-puolia. Muuten tämän kokoelman suurin julkaisuperuste lienee lisätuotteiden puskeminen maailmalle, kun yhtyeen debyytistä tuli kuluneeksi 50 vuotta. Niissä merkeissä ideoitu deluxe-painos ilmestyikin jo. Tästä näkökulmasta traagisinta onkin potentiaalisen bonusmateriaalin vähyys, jolla mahdollisesti tulevia julkaisuja perusteltaisiin.

Lisää luettavaa