Kymmenen vuoden ja viiden albumin mitalta Jonna Tervomaa on pitänyt harkitun linjansa, joka saa hyvin painotetun singlekokoelman kuulostamaan erehdyttävästi onnistuneelta kertasessiolta. Kappaleet ovat henkilökohtaista, kertovaa laulupoppia, josta on siivilöity kaikki tarpeeton musiikillinen höttöisyys pois. Kitarat antavat sävelille rocksärmää, koskettimet mehustavat melodioita ja Ilkka Mattilan kansiteksteissä mainitsemat ”etäisiksi efektoidut rytmiluupit” avaavat Tervomaan äänelle avaran tilan.
Kokoelmaa ja artistikuvaa laajentavat kakkoslevyn cover-tulkinnat ja sovituskokeilut, jotka kytkeytyvät saumattomasti tyyliin. Niistä puuttuu lainahiteille ominainen alleviivattu kosiskelu tai tribuutteja kangistava pakonomaisuus. Eläytymisessä Alangon tai Nurmion kaltaisten ikonien kappaleisiin korostuvat samat elementit kuin oman pajan biiseissä Tuure Kilpeläisen, Jussi Jaakonahon, Knipin, Markus Nordenstrengin ja Lasse Kurjen kauttaaltaan pätevällä yhteistyöllä.
Tarinoissa Tervomaa saattaa asettua muidenkin kertojien nahkoihin, mutta esimerkiksi Kasevan Tyhjää muuttuu tarkoin säädöin Jonnan ikiomaksi tunne-elämykseksi.
