Ei ole mitenkään tavatonta, että popyhtye muuttuu vakavasti otettavasta bändistä pelkäksi pilaksi. Päinvastainen tuntuu paljon harvinaisemmalta. Suunnilleen niin on käynyt PMMP:lle.
Popstars-kilpailussa tutustuneet Mira Luoti ja Paula Vesala ovat raikastaneet suomalaista rockmaailmaa viime vuosina enemmän kuin ketkään muut. Toki joillain toisillakin tulokkailla on se kuuluisa ”oma juttunsa”, mutta heidän levymyyntiään ei lasketa sadoissa tuhansissa. PMMP on myös osoittanut, että Suomessakin voi pärjätä toimimalla vallitsevia trendejä vastaan.
Olisi täytynyt olla aikamoinen näkijä, jotta olisi oivaltanut Kuulkaas enot! -debyytin (2003) lupauksen tulevasta. Vaikkapa Niina- ja Joutsenet-kappaleita on näin jälkikäteenkin helpompi pitää sattumina kuin viitteinä siitä, mitä kaikkea oli luvassa.
Suuntaa hakevan esikoisen jälkeen PMMP osui kultasuoneen. Ensimmäisellä albumilla Jori Sjöroosin säveltämät ja tuottamat kappaleet muistuttivat hänen Fu-Tourist-menneisyydestään, mutta Kovemmat kädet -kiekko (2005) laajensi palettia ällistyttävästi. Jos ystävällisesti unohdetaan pari roiskaisua, voidaan sanoa levyn täyttyneen poikkeuksellisen ilmeikkäästä popherkusta. Samaan pystyi jo seuraavana vuonna ilmestynyt Leskiäidin tyttäret.
Kolmella ensimmäisellä levyllä Sjöroos osoitti taitavansa pastissien teon niin Leevi And The Leavingsin ralleista kuin The Curen alakuloisesti vellovista tunnelmapaloistakin. Aivan erityistaidolta tuntuu luontevasti kaahaavien rockraitojen laatiminen. Toki Miran ja Paulan positiivinen energia sekä suoraan asiaan käyvät tekstit auttavat paljon.
Ihan kivan lastenlevyn (Puuhevonen, 2007) jälkeen ilmestyneellä Veden varaan -albumilla (2009) PMMP vakavoitui. Itseensä luottavan levyn sanoitukset pohdiskelivat alkavaa aikuisuutta ja Sjöroos hylkäsi selvimmät viitteet omiin suosikkeihinsa. Ryhmän yhtenäisimmällä ja parhaalla levyllä pirskahteleva Pariterapiaa-kappale tuntuu anomalialta.
Kaikki albumit ja joitain merkityksettömiä bonuksia pirteään laatikkoon pakkaava 2000-luku käy PMMP:n uran välttävästä välitilinpäätöksestä. Mukana ei ole minkäänlaisia vihkosia yhdessä tai erikseen. Ei sanoituksia, ei tarinoita eikä kuvia katsottavaksi musiikkia kuunneltaessa. Kun sama tavara myydään mahdollisimman nopeasti uudelleen, kuten isoilla levy-yhtiöillä on nykyään tapana, toivoisi saavansa lisukkeena jotain aivan erityistä.
Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että PMMP:llä menee nyt helvetin hyvin. Eikä ainakaan minulle tulee mieleen yhtään syytä, miksi ei menisi vastaisuudessakin.
