PMMP: Rakkaudesta

PMMP
Rakkaudesta
Sony

Keväällä 2009 julkaistu Veden varaan -albumi aloitti uuden luvun PMMP:n uralla. Neljännen menestyslevyn jälkeen yhtye ei enää ollut raikas tulokas, vaan siitä oli tullut suomalaisen popin vakionimi.

Veden varaan
oli myös tyylillisesti uudenlainen levy PMMP:n katalogissa. Aiemmilla albumeilla kuultiin aina useita taitavia mukaelmia tuottaja-säveltäjä Jori Sjöroosin suosikeista. Levyt olivat monipuolisen rimpuilevia paketteja, jotka pysyivät kasassa yhtenäisen tuotannon sekä Mira Luodin ja Paula Vesalan vahvojen, toisiaan täydentävien persoonallisuuksien ansiosta. Veden varaan sen sijaan soi selkeänä, usein vakavahenkisenä kokonaisuutena. 

Kolme vuotta myöhemmin ilmestyvä Rakkaudesta-albumi on luonteva jatko-osa edeltäjälleen. Se ei sisällä mitään erityisen yllättävää, vaan on täynnä varmaotteista ja odotettua musiikkia. Ehkä se on hiukan edeltäjäänsä toiveikkaampi levy – muutenkin kuin komean päätösraitansa ansiosta. Lopetus olisi ollut vielä nostattavampi, jos Toivo-kappaleen olisi annettu jauhaa minuutin tai pari pitempään.

Kymmenen kappaleen albumi alkaa tunnustellen. Kolmantena kuultavan Heliumpallon juhlava laulupoljento on kuin kansanlaulusta. Ajan myötä tämä singlemaistiainen on auennut levyn komeimmaksi balladiksi. Sitä seuraava Koko show yllättää ärsyttävän kertosäkeen jälkeisellä hyökkäyksellä Arcade Firen tontille. Jättihitiltä haisevassa Rakkaalleni-biisissä, etenkin sen euforiassa ja viimeisen kertosäkeen jälkeen näppäilyissä kitaroissa, kuulen viitteitä The Curen Lovesongiin. Kappas vaan, taitavat Jorin suursuosikit kurkistella kulman takaa tälläkin levyllä.

Polvensa pahasti verille PMMP tahrii vain Tytöt-kappaleessa. Sen räpätyissä säkeistöissä Paula Vesala kompastelee sanoihin kuin vastaan vyöryviin tynnyreihin eikä Mariska pärjää merkittävästi paremmin. Kummankin kannattaa vastaisuudessa keskittyä laulamiseen. Festarilavoille räätälöidyn kertosäkeen viesti on tuttu aiemmiltakin PMMP:n levyiltä: ”Tehän ootte jo oikein/kun te ootte vaan just noin.” Toki nuorten tyttöjen – ja poikien – itsetunto kaipaakin alituista vahvistamista.

Kymmenessä vuodessa on tietenkin tapahtunut paljon. Nykyään PMMP:n levyiltä on turha etsiä alkuaikojen punkia ja räävittömyyttä. Alati ohjia vahvemmin syliinsä keräävän Paula Vesalan kunnianhimon ansiosta PMMP on muuttunut lähes holtittoman Kuulkaas Enot! -esikoisensa (2003) antiteesiksi. Se on hieno kehityskaari, mutta samalla yhtyeestä on kadonnut jotain sellaista, minkä vuoksi monet siihen aikoinaan rakastuivat.