Don Airey kuvailee tulevaa Deep Purple -levyä edellistä raskaammaksi ja progemmaksi – ”Moni tulee yllättymään”

3.2.2017 13:17

Deep Purple julkaisee kahdennenkymmenen studioalbuminsa InFinite 7. huhtikuuta. Vuonna 2002 Jon Lordin tyhjäksi jättämän kosketinsoittajan tontin täyttänyt Don Airey kertoi Vintage Rockin haastattelussa levyn luultavasti yllättävän kuulijansa.

– Levy tehtiin Nashvillessä samassa studiossa kuin edellinenkin [vuoden 2013 Now What?!] ja saman tuottajan kanssa. Tämä on kuitenkin hieman raskaampi ja, kuten me Englannissa sanomme, progempi kuin edellinen. Luulen, että moni tulee yllättymään. Minä ainakin yllätyin, kun kuulin lopputuloksen, Airey nauraa.

InFinite-levyä seuraava kiertue on nimetty The Long Goodbye Touriksi. Airey ei kuitenkaan osannut sanoa, tarkoittaako tämä kiertueen jäävän bändin viimeiseksi.

– No, meillä on edessämme kaksi vuotta rundaamista. Mitä sen jälkeen tapahtuu, vain aika näyttää. Mutta kuten managerimme Bruce Payne sanoo: älä koskaan sano ei koskaan.

Lisää luettavaa