Party time! Excellent! Juhli Bohemian Rhapsodyn merkkipäivää Wayne’s World tyyliin

Vieläpä oikeassa Mirth Mobilessa - jos satut olemaan Lontoossa
28.10.2015 14:47

Tulevana viikonloppuna tulee kuluneeksi 40 vuotta legendaarisen Bohemian Rhapsodyn julkaisusta. Freddie Mercuryn, Brian Mayn, Roger Taylorin ja  John Deaconin maailmanmaineeseen nostanut hitti rikkoi aikoinaan rajoja päästessään radiosoittoon. Lähes kuusiminuuttinen Bohemian Rhapsody oli levy-yhtiön mielestä liian pitkä singleksi, mutta yhtye piti onneksi päänsä – single oli Queenin ensimmäinen listaykkönen Amerikassa ja kotimaassaan se pysyi singlelistan kärjessä 9 viikkoa. Singleä on myyty maailmanlaajuisesti yli 6,5 miljoona kopiota.

Bohemian Rhapsodya (ja A Night At The Opera -levyä) juhlitaankin komeasti koko marraskuu, kuten Queenin tiedotteesta käy ilmi. Lontoon Westfieldissä on esimerkiksi mahdollista käydä kuvauttamassa itsensä ja kaverinsa Wayne’s World -elokuvan klassisen kohtauksen mukaan, vieläpä samanlaisessa vuoden 1978 AME Pacer autossa, jota elokuvassakin ajetaan. Kaikki osallistuneet saavat muistoksi kuvan, joka myös jaetaan yhtyeen Facebook– ja Instagram-tileissä. Excellent!

Jos siis satut olemaan Lontoossa 6.-8. marraskuuta, piipahda Westfieldissä ja pistä tukka heilumaan.

Lisää luettavaa