Ilmoitus: Koe tummanpuhuvan indien lippulaiva Sideways-festivaalilla!

Helsingissä 9.–10.6. järjestettävä Sideways lähestyy. Kaupunkifestivaali tarjoaa jälleen mielenkiintoisen kattauksen musiikkia laidasta laitaan. Tässä Garagen ja Sidewaysin kanssa toteutetussa yhteistyöartikkelissa nostamme esiin yhden artistin, jonka keikkaa ei missään nimessä kannata missata.

Rahi Rezvani

[ILMOITUS]  Editors on ensisävelistään lähtien kuulunut suomalaisten indiefanien suosikkiyhtyeisiin. Birminghamilaisbändiä on verrattu Joy Divisionin kaltaisiin yhtyeisiin ja yhtye nousi nopeasti yhdeksi brittirockin suurimmista lippulaivoista.

Levy levyltä Editors on kuitenkin soutanut kauemmas näistä meristä ja seikkailee nyt aivan omissa aallokoissaan, jossa musiikkiin on naitettu elektronisia ja kokeellisiakin elementtejä.

Editorsin uumoillaan julkaisevan seuraajan In Dream -albumilleen (2015) tänä vuonna, joten kysymysmerkkinä on myös uuden materiaalin soittaminen. Editors ei ole tottunut kierrättämään samoja temppuja, joten helsinkiläisyleisön edessä koetaan varmasti uusia temppuja. Yhtyeen edellisestä Suomen-vierailusta on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta, joten onhan se jo aikakin.