Ilmoitus: Suuria live-elämyksiä Tallinnassa ja Riikassa – Rammstein ja Foo Fighters esiintyvät vain muutaman tunnin matkan päässä

Rammstein soittaa ensimmäisen ulkoilmakeikkansa Baltian maissa ja Foo Fighters esiintyy upealla Lucavsalan saarella. Karkaa kesäiselle keikkareissulle Tallink Siljan kyydillä.

Õllesummer Festival

[ILMOITUS]

Rammstein
11.6. Tallinna, Viro

Rammstein on yksi maailman suurimmista ja näyttävimmistä metallibändeistä. Ei, itse asiassa yksi maailman suurimmista ja näyttävimmistä bändeistä, metalli-etuliite on turha.

Siinä missä vuosien saatossa taotut hitit, kuten Du Hast (1997), Sonne (2001), Mutter (2002), Amerika (2004), Benzin (2005) ja Pussy (2009), ovat olennaisena osana livekokemusta myös pyrotekniikka, jossa Rammstein ei säästele.

Yllä mainituista asioista ja Till Lindemannin johtaman yhtyeen jylhän jyhkeästä soinnista pääsee nauttimaan Tallinnan pimenevässä kesäyössä, jossa näyttävä liveshow pääsee oikeuksiinsa. Saksalaisyhtye ei ole käynyt Virossa seitsemään vuoteen ja esiintyminen 11.6. Tallinnan laululavalla on yhtyeen ensimmäinen ulkoilmakeikka Baltian maissa.

Rammsteinin edellisestä studioalbumista on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta, mutta kitaristi Richard Kruspe mainitsi keväällä haastattelussa, että yhtyeellä on yli 30 uutta kappaletta valmiina. Levy tuskin on ohjelmassa ennen tätä konserttia, mutta jää nähtäväksi kuullaanko kuitenkin uusia biisejä.

Foo Fighters
21.6. Riika, Latvia

Vielä pari vuotta sitten Lucavsalan saari oli joutomaata ja hylättyjä hökkeleitä. Nyt Latvian pääkaupungista Riikasta, Daugavan joesta löytyvä saari on viihtyisä vapaa-ajanviettokohde uimarantoineen ja koko perheelle suunnattuine aktiviteetteineen.

Hieman erilaisesta piknikistä pääsee nauttimaan 21.6., kun Foo Fighters esiintyy saarella. Yhdysvaltalaisyhtye on osoittanut, että vaihtoehtorock on 2000-luvun stadionrock. Mainittu termi voi tuoda mieleen pönötyksen, mutta Foo Fighters on energisen nokkamiehensä Dave Grohlin johdolla kaikkea muuta. Sen kummempia krumeluureja ei tarvita, Foo Fighters on yksinkertaisesti rockbändi, jonka keikoilla pääasia on hauskanpito.

Pelkkä bändin nimen mainitseminen saa jonkun sen lukuisista hittilekoista (Monkey Wrench, Everlong, Learn to Fly, Times Like These, Best of You, Rope, Walk…) soimaan päässä. Ei siis ihme, että Foo Fighters on kahminut uransa aikana peräti 11 Grammy-palkintoa ja 4 Brit Awardia.

Grohl on kertonut, että Foo Fightersin yhdeksäs albumi saadaan kenties vielä tämän vuoden puolella, joten kesällä ohjelmassa saattaa olla uusien biisien neitsytesityksiä.

Tallinnaan ja Riikaan

Tallinkin Star- ja uusi Megastar-shuttle liikennöivät Helsingin ja Tallinnan väliä kuusi kertaa päivässä. Matka kestää vaivaiset kaksi tuntia – juuri passeli aika tehdä ostokset kelluvassa ostoskeskuksessa. Lue lisää aikatauluista tästä klikkaamalla, ja Starin ja Megastarin shoppailumahdollisuuksista tästä.

Tallink tarjoaa edullisia, matkat sisältäviä hotellipaketteja Tallinnaan ja myös Riikasta löytyy Tallinkin hotelli. Myös Airbnb on varteenotettava vaihtoehto konserttireissulaiselle. Lue lisää majoituksesta tästä klikkaamalla.

Oma auton voi ottaa kätevästi mukaan ja kesällä takapenkkiläiset matkustavat ilmaiseksi. Lue lisää tästä klikkaamalla.

Mikäli et matkusta omalla autolla, Tallinnan satamasta pääsee kätevästi Riikaan Superbusin kyydillä kolme kertaa päivässä. Bussimatka kestää 4,5 tuntia.

[ILMOITUS]