Mainos: Uransa nousukynnyksellä olevat artistit esittelevät taitojaan Lost in Musicissa lokakuussa

Ajankohtaisimmat artistit ja kuumimmat nousevat kyvyt esiintyvät Tampereen keskeisimmillä keikkapaikoilla 2.–4. lokakuuta.
20.9.2024 14:58

Mainos: Lost in Music

Tampereella heti lokakuun alussa järjestettävä Lost in Music esittelee Suomen musiikkikentän tuoreimpia ja kuumimpia tuulahduksia jo 17. kertaa. Tänä vuonna festivaalin ohjelmistoon on valittu artisteja, jotka ovat jo striimanneet isosti, mutta eivät ole vielä tehneet läpimurtoaan live-esiintyjinä. Tyylien kirjo on tuttuun tapaan laaja aina räpistä metalliin ja kaikkeen siltä väliltä.

Stereo Terror

Avauspäivää vietetään keskiviikkona 2.10. ja ohjelmiston monipuolisuus tulee esille heti kättelyssä. Tavara-asemalla vietetään iltaa indie popin ja vahvojen laulaja-lauluntekijöiden osaamisen äärellä, kun lavalle nousevat helsinkiläissyntyinen, nykyisin Ruotsissa vaikuttava MISS MOLLY, visuaalisuuteen panostava pins.ku sekä YleX:n Läpimurto-artistiksi nostettu Aliisa Syrjä, kun taas Olympiassa raskastellaan Luna Killsin, Atlasin sekä Stereo Terrorin modernin metallin merkeissä.

Jesse Markin

Klubin avauspäivää isännöivä Tammerfest saattelee lavalle paikkansa kotimaan musiikkikentällä jo vakiinnuttaneen Maustetytöt, raikkaalla punk-asenteella modernia bändipoppia soittavan NUPUn sekä tummaa soulia ja poppia upealla soundilla yhteen nivovan laulaja Been. G Livelabin puolella Lost In Music potkaistaan käyntiin puolestaan Emma-, Femma- ja Teosto-palkintoja hyllyynsä keränneen Jesse Markinin, ahkerasti Britanniaa kiertävän helsinkiläisen Us-yhtyeen sekä musiikissaan muun muassa jazzia, soulia, räppiä ja poppia yhdistelevä Rosettes-orkesterin esitysten voimalla.

EBBE

Lost in Musicin toisena päivänä, torstaina 3.10. Tavara-asemalla jatketaan vahvojen sooloartistitulokkaiden esittelyä: lavalle nousevat Mirella, jonka uran toinen singlejulkaisu Timanttei on vuoden soitetuimpia ja kuunnelluimpia kappaleita Suomessa, vaihtoehtopopin maailmassa liikkuva Sonia sekä Adelen, Labrinthin sekä Tom Odellin musiikista ammentava EBBE. Sooloartistit ottavat torstaina haltuunsa myös Pakkahuoneen, jossa esiintyvät muun muassa UMK:ssa Mikael Gabrielin duettoparina nähty virolainen nublu, suomalais-amerikkalainen hip hop -artisti Averagekidluke sekä voimaannuttava rap/R&B-artisti Senya.

D.O.P.A.

Kokeellisemman musiikin ystävien kannattaa 3.10. suunnata kulkunsa G Livelabiin, jossa esiintyvät hurmaava saksofonisti Timo Lassy tuoreimman Timo Lassy Trio -kokoonpanonsa kanssa, kitaristi-säveltäjä-tuottaja Valtteri Pöyhösen perustama jazz-sekstetti Dalindèo sekä kitaravelho Timo Kämäräisen, pianisti Alexi Tuomarilan ja rumpali Tuomas Timosen muodostama D.O.P.A. -yhtye. Muita torstai-illan esiintyjiä ovat lisäksi Vilma Jää ja Mikko Joensuu (Telakka), Viitasen Piia, Lyyti ja Orvokki (Olympia) sekä Jaakko Kulta, Tupe. ja Sara Bee (Klubi).

Jore & Zpoppa

Perjantaina 4.10. Tavara-asemalla jatketaan sooloartistilinjalla, kun löylyä saapuvat lyömään teksteissään vaikeitakin aiheita käsittelevä Sara Siipola, itsevarmana ja energisenä esiintyjänä tunnettu Benjamin sekä keväällä Polut kasvaa umpeen -levyn julkaissut Vilma Alina. Olympiassa hiki virtaa puolestaan lahtelaisella fuck the world -asenteella teknotykitystä tarjoilevan Business Cityn, rock ’n’ rollin huolettomasta alkulähteestä ammentavan Kissan sekä garage rock -yhtye Ponin toimesta. Pakkahuoneella taas sukelletaan syvälle räpin maailmaan, kun lavan ottavat haltuunsa räävitöntä energiaa pursuava Turisti, alan tämän hetken mielenkiintoisin duo Jore & Zpoppa sekä pop-, rap- ja klubimusiikkia yhdistelevä feministinen BÄMÄ-kollektiivi.

OLGA

Näiden lisäksi perjantaina esiintyvät myös OLGA, Alma Alanko ja Elsa Brotherus (Klubi), MFM, Glayden, Ada Aik ja Shepherd’s Call (G Livelab) sekä dj-kollektiivi Barbitalo ja Nelli Milan (All Tone).

Monipuoliseen ja ennen kaikkea freesiin ohjelmistoon, festivaalin aikatauluun sekä keikkapaikkoihin voit tutustua tarkemmin täällä.

Lost in Musicin pääsyliput ovat myynnissä Tiketissä. Myynnissä on niin kaikkiin tapahtumiin pääsyn oikeuttavia eri päiväyhdistelmien festivaalirannekkeita kuin myös lippuja erikseen kunkin tapahtumapäivän yksittäisille klubeille. Tutustu lipputarjontaan paremmin täällä.

Lisää luettavaa