Artisti: Kalevauva.fi

Annatko lastesi leikkiä vuokratalon lasten kanssa? Kalevauva onnistuu ylittämään itsensä uudella, musikaalimaisella biisillä

Kalevauva.fi ansaitsee tunnustusta siitä, että vaikka vitsin luulisi jo vanhentuneen, yhtye onnistuu pysymään hykerryttävänä. Orkesteri julkaisi ystävänpäivän kunniaksi uuden singlen, jonka pompöösi, Andrew Lloyd Webberin musikaalit mieleen tuova sovitus nostaa hirtehisen tekstin aivan uusiin sfääreihin. Tässäpä kappale, joka yhtaikaa raivostuttaa, riemastuttaa ja hämmentää: onko joku oikeasti mennyt päästämään näppäimistöstään jotain noin päätöntä, mitä sanoituksissa esitetään? Huhhuh.

Kalevauva.fi iskee jälleen – nyt palataan lomilta töihin ja painetaan nöyränä sitä duunii

Maanmainio Kalevauva.fi ilahdutti kesän alussa kaikkia kesälomalaisia ihanalla/hirvittävällä Lomalle lompsis -tykittelyllään. Sosiaalisen median lomalatteuksia luetellut kappale sujahti näppärästi viraaliksi, joten on luontevaa, että orkesteri teki tuotokselle myös jatko-osan. Kuuntele aivan yhtä ihana/hirvittävä Sorvin ääreen -biisi yläpuolelta. Kappale näyttää tehdyn yhteistyössä Duunitori-palvelun kanssa.

Varoitus: Kalevauvan uusin tuotos saa rauhallisemmankin kaverin raivon partaalle ja ylikin

Ottaako some-ilmapiiri välillä päähän? Raivostuttaako sosiaaliseen mediaan vakiintunut kielenkäyttö? Saavako ”lomalle lompsis”, ”#siunattu”, ”moikkelis koikkelis” ja muut sutkautukset sinut näkemään punaista? Mikäli nyökyttelet kiivaasti, kannattaa olla varovainen tämän Kalevauvan uusimman tuotoksen kanssa. Kappaleeseen on nimittäin ängetty enemmän nettiheittoja kuin on terveydelle hyväksi. Kuuntele yläpuolelta, mikäli uskallat. Verkkotuottajan hermo kesti jonnekin toisen kertosäkeen tienoille.