Demoefekti 11/2017

Tällä kertaa Demoefektissä Droth, Sunnuntai, Måndag ja Nasty Lipstick.

Droth

DROTH

Droth kuvailee itseään nettiprojektiksi. Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että bändin jäsenet soittavat osuutensa omissa studioissaan toisiaan tapaamatta. Lopputuloksesta tätä vähän erikoista tekotapaa ei huomaisi, sillä bändin progressiivinen metalli kuulostaa varsin yhtenäiseltä ja koherentilta. Rytmisesti Drothilla on muutamia todella hienoja ideoita joista tarkalla soitolla saadaan kaikki irti. Soitto ja soundit ovatkin ensiluokkaista tasoa. Viisiminuuttisessa biisissä olisi kuitenkin ehkä vähän karsittavaa. Esimerkiksi linkinparkmainen pseudorap-osio tuntuu ylimääräiseltä.

facebook.com/drothband

SUNNUNTAI

Tampereen Sunnuntai soittaa suomenkielistä pelkistettyä folk rockia. Kaikkeen tottuu on ehkä vähän liiankin pelkistetty biisi. Kun sovitus on mies ja kitara -tyylinen, toivoisi kitaralta muutakin kuin samalla kompilla rämpytettyjä sointuja. Sävellyksenä biisi kuitenkin on toimiva ja lopun sähköpianoa lukuunottamatta sounditkin ovat todella hyvät. Lauluääni on erinomainen ja biisiin sopiva. Miellyttävää sunnuntaiaamun musiikkia.

facebook.com/sunnuntaibandi

MÅNDAG

Måndagin Leikitään on kahden toisiinsa erittäin huonosti sopivan äänen duetto. Kun sanoituksetkin ovat mitä ovat, ei biisin dramatiikka toimi suunnitellulla tavalla. Siinä olivat huonot uutiset. Selkeästi plussan puolelle pääsee sävellys. Melodisesti Leikitään on todella hyvä biisi ja tyylikäs kertosäe sopii säkeistöihin poikkeuksellisen hienosti. Myös biisin soitto ja soundit ovat erittäin hyvää tasoa. Kappale toimisi varmaan yhdelle laulajalle sovitettuna versiona paremmin.

facebook.com/mandagvirallinen

NASTY LIPSTICK

Tampereen Nasty Lipstick jatkaa Suomen kansallista epätoivoista yritystä pitää karvametalli elossa. Hyvinhän yhtye on kasarihevin soundit, huudatukset ja melodiat sisäistänytkin. Laulajakin on musiikkityyliin nähden aivan täydellinen. Nasty Lipstick kuitenkin edustaa 80-luvun hard rockin kaikkia pahimpia puolia. Pintapuolisesti erittäin hyvin soitettua ja tuotettua musiikkia, mutta sisältö on päässyt pahasti unohtumaan. Huudatusbiisi ansaitsisi paremman kertosäkeen. Lyric video ei myöskään ole kaikille bändeille toimiva ratkaisu.

facebook.com/nastylipstick


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.