Demoefekti 37/2019

Tällä kertaa Demoefektissä Walaja, Rebellix, Aino Elina ja vmh.
15.9.2019 14:08

WALAJA

Helsingin Walaja esittelee itsensä “kansanmetalli-jyränä,” mutta yhdistelee kansanlaulumelodioihinsa yhtä paljon post rockia ja alternativea kuin metalliakin. Bändin soundi on erittäin kiinnostava, mutta ehkä vielä vähän hakusessakin. Äänimaailma jää vähän sekavaksi. Melkein 7-minuuttista Kauppiasta voisi myös vielä vähän suoraviivaistaa. Tosiasia kuitenkin on, että biisi on oikein hyvä, eikä Suomessa tai muuallakaan ole toista samanlaista bändiä kuin Walaja. Konseptia hiomalla Walaja voisi olla vielä parempi, mutta tällaisenaankin Demoefektin viikon paras.

facebook.com/walajayhtye

REBELLIX

Rebellixin laulaja saa Faith No Moren alkuperäisvokalisti Chuck Mosleyn kuulostamaan taitavalta. Kun totaaliseen nuottikorvan puutteeseen lisätään vielä aika heikko englanninkielen ulosanti, on tulos kaoottinen. Mutta kaaokseen Rebellixin energinen metallin ja punkin sekamelska perustuukin, joten ihan hyvä vaan. Jos bändin soundi on sekava, on Fightmare sävellyksenäkin aika rakenteeton. Hyvää soittoa ja hyviä ideoita biisissä kuitenkin riittää ja bändin asenne on todella mukaansatempaava. Vähän selkeämmät soundit auttaisivat kunnianhimoista konseptia toimimaan vielä paremmin.

facebook.com/rebellix

AINO ELINA

Nykyään Edinburghissa vaikuttavan Aino Elinan Sliding Down on esimerkiksi Florence and the Machinen mieleen tuovaa melodista ja dramaattista poppia. Aino Elinan äänimaailma on elektronisempi, mutta biisin perusteella on vaikea sanoa johtuuko se olosuhteiden pakosta vai taiteellisesta valinnasta. Laulu on hyvin äänitetty ja miksattu, mutta kokonaisuudessaan soundit ovat aika demomaiset. Orgaanisemmalla ja rikkaammalla äänimaailmalla Sliding Down toimisi varmasti paremmin. Biisi on kaunis, mutta toteutusta kannattaisi hioa. Lopun suomenkielinen osio ei oikein sovi kokonaisuuteen.

facebook.com/ainoelinaofficial

VMH

Rovaniemen vmh:n Humanity perustuu looperiin. Ville-Matti Hannu soittaa livenä kitaraa ja vokalisoi rumpusoundit ja muut instrumentit. Vaikuttavaa projektissa on se kuinka yhden miehen onnistuu kuulostaa livenä kokonaiselta bändiltä. Vähemmän vaikuttavaa on se, että suurelta osin tekotavan rajoitteista johtuen biisin soundit eivät ole erikoisen hyvät ja sävellyksellisesti se jää vähän yksiulotteiseksi. Lopulta tällainen liveveto rajoittaa liikaa luovuutta ja mahdollisuuksia. Olisi kiinnostavaa kuulla mitä Hannu saisi aikaan ajan kanssa studiossa tai bändin säestämänä.

facebook.com/Vmh


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

 

Lisää luettavaa