Demoefekti 40/2018

Tämän viikon Demoefektissä Sulferdust, Jankan Eläinpuisto, Väärä vala ja Cusp.
1.10.2018 12:03

SULFERDUST

Imatran Sulferdust on ennenkin lähettänyt Demoefektiin varsin kiinnostavaa musiikkia, mutta nyt on otettu vielä iso harppaus eteenpäin. Siinä missä hyvät ideat ennen hukkuivat vähän liian polveilevan sävellyksen takia, ei The Riverissä ole mitään ylimääräistä. Viisiminuuttinen, esimerkiksi uudemman Alice In Chainsin ja Katatonian mieleentuova biisi sisältää upeita ja hyvin laulettuja melodioita, raskaita kitaroita ja surumielistä tunnelmaa. Biisin kaikki osat tukevat toisiaan. Poikkeuksellisesti instrumentaaliosiotkin toimivat biisin ehdoilla. Ehdottomasti viikon paras.

facebook.com/sulferdust

JANKAN ELÄINPUISTO

Jankan Eläinpuisto soittaa energistä, alkuaikojen Red Hot Chili Peppersin mieleen tuovaa funk rockia rap-vokaaleilla. Soitto on erittäin hyvää ja tarjoaa bändin kahdelle MC:lle erinomaiset taustat. Valitettavasti vokalistien ulosanti on rytmisesti alkeellista ja mielikuvituksetonta. Suomirap ei ole enää niin marginaalia, että Raptori-meininki riittäisi. Sanoituksissa ei sen sijaan ole vikaa, ja sävellys on mainio. Biisirakenne on tasapainoinen, jokainen osa on hyvä, ja metallinen kertosäe jää mieleen. Soundit toimivat. Oikeastaan vain vokalisteilta toivoisi enemmän.

facebook.com/jankanelainpuisto

VÄÄRÄ VALA

Oulun Väärä Vala soittaa punkahtavaa suomirockia. Soitto on horjuvaa, laulu ei mene ihan nuotilleen ja soundit ovat aika sekavat. Vaikka se kaikki toisaalta sopiikin bändin meininkiin, kannattaisi äänitykseen ja tuotantoon kuitenkin ehkä panostaa vähän enemmän, sillä Unelmien Hautausmaa on hyvä biisi, eikä sen tarvitsisi jäädä marginaalitaiteeksi. Kertosäkeessä on vanhan Apulannan tuntuista energiaa ja tarttuva melodia. Masentavat sanoituksetkin ovat oikein hyvät. Soundien ja soiton lisäksi riffejä ja sovitusta voisi vielä työstää, mutta koska biisi on hyvä, kaikki muu on korjattavissa.

facebook.com/vaaravala

CUSP

Suomalaisen muusikon ja italialaisen laulunopettajan yhteistyö on tuottanut englanninkielistä syntikkapoppia. Kielivalinta on osunut väärään, sillä Raffaella Monzan englannin lausuminen on niin puutteellista, että pilaa suorituksen ja tekee monista melodioista turhan monotonisia. Sääli, sillä Monzalla on selvästi kykenevä ääni. Rockimmissa osioissa soundit menevät demomaisiksi ja biisinä Dusk on aika mielikuvitukseton niin sävellyksen kuin sanoituksenkin puolesta. Kaavamaisten koukkujen ja englanninkielisten kliseiden sijaan kannattaisi ehkä kokeilla tehdä jotain henkilökohtaisempaa italiaksi.


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

Lisää luettavaa