Ennakkokuuntelu: Joensuu 1685 tekee komean paluun – tarkasta kulttiyhtyeen uusi, uljas single

Joensuu 1685
Aapo Huhta

Joensuu 1685 vahvistimet savuten taistelutantereelle. Mikko, Markus ja Risto Joensuun muodostama bändi oli 2000-luvun alun puhutuimpia kotimaisia tulokkaita, mutta orkesterin jäsenet hajaantuivat kukin taholleen vuonna 2008 julkaistun esikoslevyn jälkimainingeissa. Mikko Joensuu ryhtyi menestyksekkäälle soolouralle, ja Markus ja Risto Joensuu jatkoivat musiikin tekemistä Siinai-yhtyeessä. Nyt kolmikko on kuitenkin palannut yhteen viimeistelemään projektin, joka jäi kymmenisen vuotta sitten kesken.

Joensuu 1685 nimittäin aloitti toisen albuminsa työstämisen jo ennen tauolle vetäytymistään, ja nyt levy on saatetty viimein valmiiksi. ÖB-albumin varhaisimmat sävellykset ovat vuodelta 2009, ja uusimmat kappaleet valmistuivat viime vuonna. Levy tulee kokonaisuudessaan julki 9. lokakuuta.

Tänään levyltä esitellään single nimeltä Light in the Heart of Our Town. Soundi saa ilon tuoda kappaleen ennakkokuunteluun jo päivää ennen virallista julkaisua, joten tarkasta esitys saman tien alapuolelta. Kokoonpanon taito tuntuu olevan tallella!

Tiedotteesta käy ilmi, että 
ÖB on teemallinen levy, joka tutkii sävellysten ja sanoitusten kautta Joensuu-kolmikon yhteisen esi-isän Peter Krookin (synt. 1685) tarinaa.

”Tarinassa Krook on vangittuna välitilaan Pohjanmaan laakeisiin ja pysähtyneisiin maisemiin vailla paikkaa, minne mennä tai minne palata. Krook etsii vapahtajaansa kaupungin valoista, meren sylistä, rakastajansa iholta, unistaan, marketin hyllyjen välistä ja houreisista näyistään. Albumi toimii vertauskuvana sille matkalle, jonka yhtye on kulkenut levyn ensisoinnun syttymisestä sen viimeisen soinnun hiljenemisen hetkeen saakka”, tiedote kertoo.

Mikäli pandemiatilanne helpottaa, Joensuu 1685 nähdään syksyllä myös esiintymislavoilla. Orkesterin esiintyy 23.10. Helsingin Ääniwallissa, 4.12. Turun Dynamossa, 12.12. Espoon Sellosalissa, 18.12. Hämeenlinnan Suisto-klubilla ja 19.12. Tampereen Tullikamarilla. Lisäykset ovat mahdollisia, kenties jopa todennäköisiä.