Ensinäyttö: Korona saattoi tekijämiehet yhteen – Cyhra-, Stone- ja Lost Society -taustainen Red Wolf astuu esiin musiikkivideon merkeissä

27.8.2020 12:00

Lokakuun 14. debyyttialbuminsa julkaiseva Red Wolf on bändinä uusi, mutta sen miehistöllä on jo rutkasti kilometrejä takana ja kokemusta takataskussa. Bändissä vaikuttavat nimittäin Euge Valovirta (Cyhra, ex-Shining ja monta muuta), laulaja-kitaristi Samy Elbanna (Lost Society), basisti Janne Joutsenniemi (Stone ja monta muuta) sekä monissa liemissä keitetty ruotsalaisrumpali Adde Larsson.

– Homma lähti kehittymään, kun julkaisin taannoin YouTube-kanavallani 1-2 minuutin mittaisia riffiryppäitä ja muita alustavia aihioita. Muun muassa Cyhran keikkarumpalina toiminut Adde Larsson ilmoitti diggaavansa näistä raakileista ja vuonna 2018 ilmestyneestä Easy It Does -soololevystäni, Valovirta avasi bändin taustoja Soundin Timo Isoaholle.

– Kun pääbändiemme kiertueet sitten viime keväänä peruuntuivat, yhtäkkiä käsissä olikin runsaasti vapaa-aikaa. Päätin sitten kasata mainituista klipeistä kokonaisia biisejä, ja Adde soitti kappaleisiin sitten rumpuosuudet. Seuraavaksi päätin tiedustella mukaan Samya sekä Jannea, jonka kanssa soitin jo takavuosina Suburban Tribe -yhtyeessä. Molemmat lupautuivat mukaan samalta istumalta. Bändi oli kasassa.

Ensimmäinen singlelohkaisu Sessions Vol. 1 -debyytiltä julkaistaan virallisesti 2. syyskuuta, mutta Crossing The Line -kappaleeseen tehty video saa jo nyt ensiesityksensä Soundin välityksellä.

Crossing The Line oli ensimmäinen joitakin kuukausia sitten valmistunut Red Wolfin biisi, ja se antoi vahvoja suuntaviivoja levyn muulle materiaalille, sanoo Valovirta.

Entä nähdäänkö Red Wolf jonakin päivänä myös lavalla?

– Olen keskustellut aiheesta muiden herrojen kanssa, ja olemme tulleet siihen tulokseen, että olisihan se kiva raapaista jonakin päivänä joku keikkakin. Jos siis koronatilanne joskus sallii ja aikataulut natsaavat, niin Red Wolf saattaa hyvinkin nousta estradille!

Lisää luettavaa