Ensinäyttö: Mikä saa ihmisen romahtamaan? Kormus pohtii mielenterveyden järkkymisen syitä ja seurauksia

Soundi tuo ensi-iltaan jälleen tukevan annoksen kotimaista musiikkivideo-osaamista. Tamperelainen Kormus esittelee maailmalle Valkoinen seinä -singleen tehdyn videon, ja nyt pureudutaankin kolkkoon aihepiiriin. Mikä ajaa ihmisen epätoivoon hyvinvoivassa Suomessa, yhtye pohtii.

Valkoinen seinä käsittelee mielenterveyttä useasta eri suunnasta. Kappale sai syntynsä pohtiessani ihmisten itselleen asettamia odotuksia ja sitä tunnetta, kun nämä odotukset eivät täyty. Mikä ajaa ihmisen istumaan suihkun lattialle tuijottamaan seinää pystymättä nousemaan? Olemmeko nykyään liian ankaria itsellemme, vai aiheuttaako sosiaalisessa mediassa nähty täydellisyys meille liian suuria odotuksia”, biisin tehnyt laulaja Anton Äikäs miettii.

Musiikkivideon toteutus on Antti Väreen käsialaa. Yhtye ja Väre tekivät yhteistyötä jo edellisellä Tennarin tähti -videolla.

”Annoimme Antille vapaat kädet videon suhteen. Tämän seurauksena löysimme itsemme pakkopaitoihin puettuina kylpyammeen ympäriltä lähes mielisairaalaa muistuttavasta miljööstä. Videon tunnelma on jotain aivan erilaista aiempaan tekemäämme verrattuna”, Äikäs sanoo.

Kormuksen Facebook-sivut löytyvät täältä ja kotisivut täältä. Bändin voi nähdä seuraavan kerran keikalla 21.11. Tampereella Mestarin krouvissa.