Kun metalliyhtye Profane Omen laitettiin telakalle, alkoi Viljami Kurki työstää jatkoa Lauluja vapaudesta -sooloalbumilleen. Syntyi kolme uutta kappaletta, joiden inspiraationa toimi Kurjen oma tytär. Näistä kolmesta uudesta kappaleesta ensimmäinen Muistathan sen julkaistiin viime kesänä ja perjantaina 6.11. ilmestyy toinen, herkkäsävyisempi Pieni valo.
– Koulu alkoi tänä syksynä, ja sitä myöten kaikki muuttuu. Varhaislapsuus on ohitse ja melkein joka päivä sitä ihmettelee, että mihin aika meni. Ja että miten voi väsyttää näin helvetisti. Jos edellinen kappale oli jonkinlainen elämänohje, niin ehkä tähän toivon taltioituneen omia tuntoja viimeisestä seitsemästä vuodesta, Kurki avaa kappaleen tekstiä.
– Laulajaksi tähän valikoitui sitten Herrasen Mikko, mikä oli tietysti hirveän luonnollinen käänne, kun tarkemmin miettii. Oltiin Mikon studiolla äänittämässä tuota toista kappaletta, ja mainitsin, että tämmöinenkin biisi mulla olisi. En ollut ehtinyt vielä mitään demolauluja äänittämään, mutta Mikko halusi kuulla kappaleen. Siinä kun sitten aikani kakistelin, lauloin puhelimesta demoversion Mikolle ja Matiakselle studion tarkkaamossa. Aika pian kävi ilmi, että Mikko diggasi biisistä ja todella halusi laulaa sen ja koki sen omakseen. Mistä olin tietysti itse hirveän otettu.
Kurki sanoo harkinneensa laulavansa kappaleen itse, mutta Mikon versio teki lopulta paremmin oikeutta kappaleelle. Kurki itse sai purettua paljon tuntojaan sen sijaan biisin kitarasooloon.
– Natiainen sairastui loppuvuodesta niin pahasti, että kuumeen takia jouduttiin päivystykseen lähtemään iltamyöhällä, kun ei pysynyt enää raukka tajuissaan. Siinä kun oli katsellut omaa jälkeläistään neljä tuntia makaamassa sairaalavuoteella puolitajuissaan itkien ja niiskuttaen, oli tarve päästä soittamaan tuntoja pihalle, kun kuume sitten vihdoin saatiin laskemaan ja lapsi omaan sänkyyn nukkumaan.
Nyt Soundin välityksellä saa ensiesityksensä kappaleen video, joka on kuvattu Kurjen reissuilla Kilpisjärvellä sekä Norjassa, jossa Viljami kävi kesällä kahteen otteeseen – ensin vaimon ja tyttären kanssa, toisen kerran ”muusikkoretriitillä”.
– Itselleni lapsuudesta juuri matkoilta on tallentunut parhaita muistoja, ja niitä haluan myös omalle lapselleni antaa. Tämän ensimmäisen reissun pointti oli juuri se, Viljami toteaa.
– Näiltä Norjan retkiltä sitten tuli kuvattua niin runsaasti kaikenlaista materiaalia, että niistä sai tehtyä tämmöisen vaatimattoman musavideon. On valasta, auringonlaskua, kotkaa liitämässä alas vuorelta ja ties mitä.
Nykyaikana kun kuvia ja videoita otetaan niin tuhottomasti, väkisinkin suuri osa niistä päätyy loppusijoitukseen kovalevyille, eikä niitä koskaan tule selattua. Tässä on nyt ainakin itselle tämmöinen kompakti muistopaketti helposti nautittavassa muodossa näistä seikkailuista, jos ei muuta. Toivottavasti sieltä vaikka murunen noita upeita tunnelmia välittyy älylaitteen näytölle harmaan koronasyksyn keskellä.