Kun turhautuminen iskee, Arnold Schwarzeneggerin Commando auttaa – haastattelussa Bloodred Hourglass

Timo Isoaho jututti melodisen death metalin asiantuntijayhtyettä Soundiin 9/21.

Melodisen death metalin maailmanlaajuisiin kärkikahinoihin rytinällä noussut Bloodred Hourglass on julkaissut viidennen studioalbuminsa. Tuore tulokas Your Highness seuraa vuonna 2019 ilmestynyttä Godsend-järkälettä, josta Soundi kirjoitti muun muassa seuraavasti: ”Levyn aloittava hemmetin tarttuva Waves of Black nappaa kuulijan koukkuun, jossa roikutaankin viimeiseen nuottiin saakka. Bändi tykittelee moshpitiin liikettä saavia riffejä joko ripeästi tai vielä ripeämmin eikä melodioissakaan säästellä.”

Mennäänpä saman tien uuden levyn äärelle. Millaista oli työskennellä tuoreen musiikin parissa korona-aikana?

– Toki pandemia toi kuvioon haasteita – eräs yhtyeen jäsen asuu ulkomailla ja niin edelleen –, mutta lopulta kaikki asiat järjestyivät, aloittaa kitaristi Lauri Silvonen.

– Biisien kirjoittaminen oli nyt varsin uudenlaista, sillä tällä kerralla tuoretta musiikkia tuli neljältä tyypiltä yhden asemesta. Kaikki tekivät ensin tahoillaan demoja, joita sitten palloteltiin edestakaisin ATK:n välityksellä. Jätimme alustavat biisiaihiot vähän keskeneräisemmiksi, ja kokonaisuutena sävellys- ja sovitustyö olikin sitten aikaisempaa kollektiivisempi projekti.

– Kun bändin kesken esituotettuja kappaleita alkoi olla tarpeeksi, pidimme muutaman intensiivisen treeniviikonlopun, joiden aikana sävellykset löysivät melko lailla lopullisen muotonsa.

Millaisia tavoitteita teillä oli Your Highnessin suhteen?

– Pääajatuksena oli toki taas kerran luoda levy, joka peittoaa kaikin tavoin aikaisemmat albumit niin musiikillisesti kuin tuotannonkin puolesta. Osa kappaleista louhii A-vireessä aiemman C:n sijaan, ja puhtaita lauluja on aikaisempaa enemmän, sanoo Silvonen.

– Ääripäiden venyttämistä ei nähty itseisarvona, mutta biisimateriaaliin tuli joka tapauksessa uutta syvyyttä, dramatiikkaa ja monipuolisuutta. Lopputulos on raskas, synkkä ja eeppinen, mutta myös herkkä, toiveikas ja isojen kertosäkeiden täyttämä!

Yhteistyökumppanit olivat vanhoja tuttuja: Swallow the Sunin kitaristinakin tunnettu Juho Räihä nauhoitti materiaalin, ja ruotsalaisguru Henrik Udd vastasi miksauksesta.

– Juhon kanssa homma toimii aina vaivattomasti ja helposti. Homma menee suunnilleen niin, että Juho painaa nappia ja sitten me yritetään saada narulle mahdollisimman rento ja tiukka otto. Sitten kun sellainen on purkissa, taltioidaan varmuuden vuoksi vieläkin rennompi ja tiukempi otto. Jos joskus tulee kevyitä turhautumisen hetkiä, katsotaan vähän aikaa vaikkapa Arnold Schwarzeneggerin Commandoa, ja sitten hommat rullaavat taas hymyssä suin, nauraa kitaristi Joni Lahdenkauppi.

– Henrik Udd miksasi myös Godsendin, ja luotto häneen olikin kova. Henrikiä ei tarvitse juuri edes ohjeistaa, ja lopputulos on silti timanttia. Your Highness soundaa yhtä aikaa rajulta ja kauniilta, ja mikäpä sen parempaa!

Millaisia isompia ajatuksia löytyy tekstien taustoilta?

– Kyseessä ei ole varsinainen tiivis teemalevy, mutta sanoituksissa ollaan joka tapauksessa vahvasti rakkauden ja sydänveren äärellä. Tekstien taustoilta löytyy ajatuksia upeista ja voimakkaista naisista, jotka ovat tai ovat olleet iso osa meidän elämää hyvässä ja pahassa, niin parempina kuin huonompinakin hetkinä, kuvailee Silvonen.

Entä onko joku uuden levyn saama palaute ehtinyt jo jäädä erityisellä tavalla mieleen?

– Joku kommentoi Veritas-sinkkua YouTubessa seuraavasti: ”Biisi herättää tunteen, että pitää murtautua jonkun taloon, paahtaa kaikki talonomistajan leivät ja laittaa ne takaisin pussiin.” Hah hah!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/21.