Pian sen jälkeen, kun Amorphis ja laulaja Tomi Joutsen olivat löytäneet toisensa Eclipse-albumin (2005) myötä, bändi alkoi kaipailla musiikkinsa rinnalle myös aiemmasta poikkeavilla tavalla versoilevia sanoituksia.
Silent Waters -levyn (2007) ollessa tekeillä Joutsen tuli ajatelleeksi sanoittajaksi Pekka Kainulaista. Lohjalaista taiteilijaa, joka oli tullut Joutsenelle tutuksi jo 90-luvun puolivälissä, hänen opiskellessaan nuoriso-ohjaajaksi samassa koulussa, jossa Kainulainen toimi kuvataiteen opettajana.
Muutamasta kappaleesta alkanut yhteistyö on jatkunut nyt jo seitsemän albumin ajan kuljettaen Amorphista aluksi yhä syvemmälle sen Kalevala-juurille kertoen Lemminkäisen, Ilmarisen ja Väinämöisen tarinoita. Sen sijaan Circle (2013) oli se piste, josta alkaen Kainulainen ja Amorphis alkoivat laajentaa tarinoitaan kansantarumme ulkopuolelle.
Nyttemmin Amorphisin, Joutsenen, Kainulaisen ja sanat englanniksi kääntävän Ike Vilin luovuuden liitto on synnyttänyt yhtyeen albumeille kokonaisia Amorphisin omia myyttejä, joiden kertomukset ovat yhtä aikaa totta ja tarua. Uusi Halo-albumi kuvailee jääkauden aikaisien kansojen vaelluksia kohti kylmää Pohjolaamme.
Miten tämä jo 15 vuotta jatkunut Amorphisin ja Kainulaisen taiteen yhteen sulautuminen on sujunut? Tästä Soundille saapuivat kertomaan Pekka Kainulaisen lisäksi hänen sanojaan Amorphis-albumeilla tulkitseva Tomi Joutsen.
Pieni kokija, suuri kosmos
Joutsen ja Kainulainen istuvat Lohjan Galleria Lutsissa, jossa nähtiin vuoden 2021 lopulla kokonainen näyttely Kainulaisen piirustuksia, jotka hän ammensi samoista teemoista kuin Halo-albumin tekstitkin.
Kaksikko huomaa hämmästelevänsä itsekin sitä, miten mutkattomasti yhteinen muotokieli Amorphis-sanoituksien kirjoittamiseksi aikoinaan syntyi bändin ja Kainulaisen välille, vaikkei metallimusiikki ollut sanoittajalle tuttua.
– Vielä Silent Watersin ja Skyforgerin aikoihin kävimme jonkin verran keskusteluja sävyistä ja muodoista, joita Amorphis-lyriikat vaativat, mutta siitä syntyi pian molemminpuoleinen luottamus, Joutsen kuvailee.
– Pekallahan ei ole kummemmin ollut kosketusta metallin maailmoihin ennen tätä yhteistyötä. Siksi muutamia asioita oli aluksi todettava ääneen, mutta onhan se mielenkiintoista, että kun Amorphis-albumien syntyprosessi on usein aika haastavaa ja raskastakin, työ Pekan kanssa kanssa on oikeastaan se helpoin osa koko levyjen muotoutumista.
– Kyllä siinä hetken sai ihmetellä, että mikä tämä tällainen Amorphis onkaan, mutta alusta alkaen se tietty Kalevala-kytkös oli eräänlainen silta, joka yhdisti meidän maailmojamme, Kainulainen myhäilee persoonalliseen tapaansa.
– Huomasin pian, että ihan kuten minun taiteessani, myös Amorphisin musiikissa oli kyse siitä, miten se mehiläisen lento, yhden olennon kokemus tai vaikka tähden tuikahtelu näyttäytyy tässä suuressa kosmoksessa, jonka me kaikki keskenämme jaamme. Tuntui todella luontevalta kirjoittaa pieniä ja merkittäviä tarinoita suureen maailmaan.
– Sanoitukset lähtevät usein muotoutumaan lähes huomaamatta, kun juttelemme Pekan kanssa vaikkapa puhelimessa ja kummastelemme kumpikin tahoillamme, mikä elämässä tai maailmassa juuri tuolloin koskettaa, Joutsen jatkaa.
– Sen ei tarvitse olla mikään suureellinen teema, mikä on vain korostunut siitä alkaen, kun otimme hieman pesäeroa Kalevalaan Circlestä alkaen. Se tietty tunnelma on kyllä säilynyt sen jälkeenkin, mutta tarinat ovat liikkuneet yhä enemmän pienen olennon kokemuksien ympärillä, ja olleet siten entistäkin universaalimpia.
Molempien velmuista ilmeistä huomaa, että toisinaan sanoitusten alkuja kylvetään mitä pienimmistä siemenistä.
– Halo-albumilla voi kyllä aistia sen maailmantilan, missä ihmiskunta elää nyt, kun kukaan ei oikein koe kuuluvansa mihinkään, kansat vaeltelevat kuin muinoin ja jälleen syntyy yhä pienempiä kansakuntia. Tämä on aika suora viittaus siihen, miten ihmiset päätyivät tänne Pohjolaan tuhansia vuosia sitten, Joutsen arvuuttelee salaperäisesti.
– Mutta toisinaan näinkin suuret pensselin liikkeet ovat peräisin niinkin kepeistä tokaisuista kuin vaikkapa ”Mitä mieltä sä muuten olet jättiläisistä?” tai ”Tykkääksä muuten suolasta?”, Kainulainen naurahtaa.
– Ne on sellaisia ajatuksia, jotka eivät aluksi itsessään merkitse mitään, mutta niistä tietää aina, että siellä kepeän ihmettelyn seassa on jokin ajatus. Sieltä se lähtee alitajuntaan muhimaan, ja pian ympärille piirtyy sellaista kuvastoa, joka on yhtälailla yhdistelmä niitä muinaisia tarustoja kuin tätä todellista maailmaa, jossa juuri nyt elämme.
– Halo kuvaa kieltämättä kansojen vaelteluja ja mitä karumpien paikkojen asuttamisia, sekä todellisen historian että pienimpien myyttien kautta, mutta joskus se kaikki lähtee siitä, kun Tomi ihmettelee ääneen, että eikös Lohjasta kin ole olemassa legenda, jossa koko kylä syntyi siitä, kun jättiläinen heitti valtavan kiven tänne kirkonkylän seuduille.
Kaiken kestävät mielikuvat
Amorphis-sanoitukset kulkevat läpi monia vaiheita ennen kuin ne muotoutuvat siihen englanninkieliseen asuun, jollaisena kuulija ne kokee albumeilla Joutsenen äänen ja levyjen kuvastojen johdattamana.
– Usein käy niin, että tutkittuamme Tomin kanssa yhdessä sisäisiä ääniämme, hakeudun tyystin omaan rauhaani, yleensä keskellä yötä, suljen silmäni ja alan katsella kuvia, joita keskustelumme synnyttivät, Kainulainen kuvailee kirjoitustyötään ja sanoo joidenkin sanojen syntyvän hetkessä ja toisten taas vaativan pitkän kypsyttelyn.
– Sanoja vyöryy mieleen ja ne aiemmat juttelut ovat kuin joessa lipuvia tukkeja, jotka on vain ohjasteltava oikeaan suuntaan, jotta ne eivät leviä pitkin järvenselkää. Aika pian tuon tapahtuessa huomaan tuijottavani mielessäni sitä yleismaisemaa, joka albumille on syntymässä ja alan aavistaa, millaisia tunteita se tulee herättämään.
– Tuossa hetkessä on tärkeää jakaa tuo mielenmaisema eräänlaisiin ”kohtauksiin” ja keksiä niille nimet. Jos löydän kymmenen, viisitoista hyvää sanaa tai sanaparia, jotka oikeasti tuntuvat rinnuksissa, tiedän että seuraavien kuukausien aikana voin kirjoittaa niiden otsakkeiden alle sekä pieniä että suuria tarinoita.
Tämän luovan jakson aikana seuraava sanoitukset hoteisiinsa saava on Ike Vil, myös Sleep Of Monstersista ja Babylon Whoresista tunnettu laulaja, joka toimii Amorphisin-luottokääntäjänä.
– Itselläni ei ole sinänsä mitään sanottavaa englannin kielen muotoihin, mutta sen verran luotan vaistoihini, että toisinaan käymme Iken kanssa keskusteluja siitä, onko jonkin tietyn sanan sävy juuri se oikea, Kainulainen sanoo.
– Se on aina jännittävä hetki, kun Ike toimittaa valmiita tekstejä ja luen niiden rinnalla Pekan suomenkielisiä versioita, mikä auttaa aina makustelemaan sitä, mitkä sanoitukset istuvat yhteen minkäkin kappaleen kanssa, Joutsen kuvailee.
– Lyriikat ja sävellykset elävät tuohon asti omissa maailmoissaan, minkä myötä hämmentävintä onkin se, miten harmonisesti ne istuvat yksiin. Aina se ei suju ihan kivuttomasti, mutta jonkinlainen yhteys meidän kaikkien välillä on olemassa, sillä näiden maailmojen kohdatessa huomaa niiden syntyneen ihan samanlaisista alkulähteistä.
– Suurin haaste on toisinaan se, kun kappaleet kaipaavat vielä enemmän sanoituksia kuin mitä niihin on alun perin kirjoitettu. Tässä hetkessä on tärkeää se, että Pekka ja Ike ovat vielä sen tietynlaisen mielentilan aalloilla, jolloin voimme sovitella uusia ja vanhoja tekstejä yhteen ja löytää sen lopullisen muodon yksissä tuumin.
Tekstien kääntäminen suomesta englanniksi, mikäli haluaa säilyttää tunnelmissa juuri ne halutut värit, ei ole mikään helppo tehtävä, mutta Kainulaisen ja Joutsenen mukaan punainen lanka ei katoa tämän prosessin varrella.
– Kuulijoiden kommentteja lukiessa on ilahduttavaa huomata, kuinka moni tulkitsee niistä lopullisista sanoituksista juuri niitä samoja tunnelmia, joissa itsekin velloin tekstejä yön pimeydessä kirjoittaessani, Kainulainen iloitsee.
– Lopullisissa teksteissä saattaa olla vielä maalauksellisempia ja suurempia maisemia, mutta jotenkin kuulijat vain löytävät sieltä vaikkapa ne kaksi pientä hahmoa, jotka kohtaavat toisensa siellä Amorphisin kosmoksessa. Tuo osoittaa sen, että se tietty mielikuva on lopulta muuttumaton, vaikka se saavuttaa ikään kuin elokuvallisen muodon.
– Pakko sanoa, että tähän vaikuttaa paljon sekin, ettei tässä porukassa oikeastaan kukaan ole liian mustasukkainen omista luomuksistaan, vaan olemme kukin valmiit muovaamaan teoksistamme yhteistä taidetta, Joutsen lisää ja naurahtaa heti perään, että oikeastaan vain tuottaja Jens Bogren pitää tavaramerkkimäisesti aina kiinni visiostaan.
– The Moon -kappaleessa säkeistöt oli alun perin suunniteltu puhtaasti laulettaviksi, mutta Jens tahtoi ehdottomasti ne vedettävän örinällä. Tuo on sellainen asia, joka tuntuu vieläkin omituiselta, koska olen itse niin lähellä kappaleen syntyä, mutta Jens taas kokee asiat sopivan ulkopuolisella korvalla ja aistii usein asioita, joita emme enää itse kuule.
– Olen performanssitaiteilija ja siinä hommassa on oppinut sen, ettei käsikirjoituksista kannata pitää liikaa kiinni, koska se lopullinen taika syntyy lavalla vuorovaikutuksesta ja läsnäolosta, Kainulainen sanoo viisautta silmissään.
– Se kauneus voi olla jotain ihan muuta kuin millaiseksi sen itse mielessään suunnitteli. Elämä nyt vain on sellainen hiidenhirvi, eikä mikään raiteita pitkin kulkeva pitkä kamera-ajo. Taiteen, ihan kuten elämänkin, kuuluukin liikkua valtoimenaan, ja sen tapahtuneen ymmärtää todellisuudessa vasta paljon myöhemmin.
Kuva: Markus Paajala
Ennalta määräämätön muoto
Halo-albumin päättää todella lopullisen oloinen, kaunista kuvastoa maalaileva My Name Is Night, jolla kuullaan myös ruotsalaisen Paatos-yhtyeen laulaja Petronella Nettermalmin ääntä. Kappale nousee puheeksi, kun Joutsen kertoo sanoitusten ja musiikin välisestä mystisestä yhteydestä.
– Koivusaaren Tomin sävellys oli poikkeuksellisen kaunis, lopullinenkin, ja tiesin heti Pekan mahtipontisen melankolisia sanoja lukiessani, että nämä kaksi teosta juttelevat keskenään poikkeuksellisen suoraan, laulaja muistelee.
– Pekka kirjoittaa kuolevasta soturista, joka tietää että hänen loppunsa lähestyy, ja pohtii sanoituksessa, miten haluaisi tulla haudatuksi ja sittemmin muistetuksi. Niillä muutamilla riveillä soturi peilailee sitä, mitä hän on ja on ollut.
– Naislaulu toi kappaleeseen todella hienoa kulmaa, naissoturin yhtyessä tähän duettoon ja vieden sitä tunnelatausta jopa vielä pidemmälle sinne tuonpuoleisen porteille, mikä sopii hienosti albumin päätösraidan lopullisuuteen.
– Tämä on mielestäni hieno esimerkki siitä, kun sanat ja laulumelodiat muodostavat kohdatessaan enemmän kuin osiensa summan. Siitä muodostuu suureellinen ja kaunis kappale, joka olisi saattanut vain minun laulamanani olla jopa hieman pompöösi, mutta tällaisena kahden hahmon kuolemaa silmiin katsomisena se avautuu ihan eri tavalla.
Joutsenen kasvoille nousee leveä virne, kun hän sanoo Kainulaisen kirjoittavan toisinaan myös hieman korkealentoisempia tekstejä, jotka vaativat myös laulajalta enemmän heittäytymistä.
– Windmane-kappale kertoo hevosista, mikä ei ole ihan sitä ominta samaistuttavaa minulle, eikä oikeastaan ihan sellaista metallilyriikkaa, jollaista tässä genressä useimmiten kirjoitetaan, laulaja hymyilee.
– Siinä oli hieman etsimistä, että miten löydän itseni laulamassa hevosista sisäistäen hevosen kulman tuossa tarinassa. Uppouduin alkuperäiseen Pekan ajatukseen siitä, miten merkittävä osa hevosella on ollut osana suomalaista historiaa ja tämän maan asuttamisessa. Pian se visuaalisuus alkoi uida omiin tulkintoihin.
– Tässä auttoi itse kappale, joka oli ihan progea. Teksti ui ihan täydellisesti siihen säkeistön hankalaan rytmiin, josta en ottanut edes selvää, mitä tahtilajia se on. Yhtäkkiä näin silmissäni säkeistön rytmissä juuri sitä kaivattua hevosen kopsuttelua, ja kertosäkeessä tämä upea olento lähtee kuin lentoon komea harja tuulessa hulmuten.
Vieressä istuva Kainulainen katsahtaa Amorphis-laulajaa pilke silmäkulmassaan ja naurahtaa sitten leppoisasti todetessaan, että albumin teko on niin pitkä tie, että hän ehtii toisinaan itsekin jo unohtaa osan sanoituksistaan.
– Kun kuuntelen näiden seitsemän yhteisen albumin musiikkia ja sanoja, huomaan toisinaan etääntyneeni niin paljon alkuperäisistä sanoista, että ihmettelen miten hienoihin lauluihin olenkaan päässyt osallistumaan, kirjoittaja hymyilee.
– Amorphis-nimihän juontuu sanasta ”amorphous”, joka tarkoittaa ikään kuin sitä, ettei asialla ole tiettyä ennalta määrättyä muotoa. Amorphis-albumien kokonaiskuvan ymmärtääkin vasta sitten, kun on ottanut askeleen taaksepäin ja hahmottaa yhden pienen albumin osana tätä luovuutta. Vasta se saa ymmärtämään prosessinkin paremmin.
– Mielikuvamme saattavat olla yhtä suurpiirteisiä kuin Amorphis-sävellyksekin ovat aluksi, ja palasten loksahtelua seuraa pitkä epätietoisuuden jakso. Se luova matka on pitkä ja haastava, mutta luotamme aina siihen, että sen aikana tapahtuu mielenkiintoisia asioita, ja lopputulos kaikkien niiden vaiheiden arvoinen, Joutsen summaa.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 1/22.
