Amorphis kertoo: näin syntyi klassikkolevy nimeltä Tales from the Thousand Lakes

Vuonna 1993 Amorphisin Esa Holopanen, Tomi Koivusaari ja Jan Rechberger matkasivat Tukholman Sunlight-studioon äänittämään yhtyeensä toista albumia. Soundissa 3/20 kolmikko muistelee, millaisissa merkeissä Tales from the Thousand Lakesiksi myöhemmin nimetty levy syntyi. Lue katkelma haastattelusta tästä.

Teksti: Timo Isoaho

Esa: – Palattiin Entombedin kanssa kunnostautuneen Tomas Skogsbergin Sunlight-pajalle syyskuussa 1993. Ei me varmaan edes mietitty muita studioita. Osia seuraavasta Elegy-albumista (1996) nauhoitettiin Helsingin Finnvoxilla, mutta vielä Talesin aikoihin Finnvox tuntui… liian ammattimaiselta.

­Jan: – Pähkäiltiin siihen tyyliin, että Finnvoxin tyypit on aikuisia, eikä ne tajua tästä jutusta mitään. Että ne nauravat meidät sieltä pihalle. Tomas taas oli tullut The Karelian Isthmusin myötä tutuksi, ja me digattiin siitä, vaikka se olikin aika hörhö.

Esa: – Majoituttiin Tukholmassa Columbus-motelliin. Öisin ei tullut kauheasti nukuttua, ja kakkosolutta kului hirveitä määriä. Tässä vaiheessa ikää oli jo sen verran, että saatiin ostettua kaljat itse. Kun tehtiin debyyttiä, piti aina alkuillasta kysyä Skogsbergiltä, että viitsisikö se hakea vähän bisseä.

Jan: – Mentiin majapaikalta studiolle metrolla, mutta meillä ei ollut rahaa lippuihin. Hypittiin vaan porttien yli ja parina ekana päivänä virkailija jaksoi huudella kopistaan, että nej nej, komma här. Sitten se luovutti eikä kommentoinut enää mitään.

Esa: – Meillä oli kaksi viikkoa studioaikaa, ja siinä ajassa piti suoriutua nauhoituksista sekä miksauksesta. Oltiin treenattu niin hyvin, että soitot menivätkin purkkiin nopealla tahdilla.

Tomi: – Muistan elävästi, kun Skogsberg veti spaddua sormet keltaisina, ja hehkuvaa tuhkaa tipahteli kelanauhurin päälle. Istuin aina siinä vieressä, ja yritin puhallella kuumimpia tuhkia pois. Hah!

Esa: – Vaikka oli harjoiteltu ja sovitettu kappaleiden musiikilliset osat, niin liikkuvia osia oli silti varsin reilusti. Mehän oltiin treenattu instrumentaalina, eikä lopullisista lauluosuuksista ollut hajuakaan studiosessioiden alkaessa.

Tomi: – Kukaan meistä ei halunnut sanoittaa, mutta Esa päätyi kuitenkin kirjoittamaan tekstit säveltämiinsä biiseihin First Doom ja Forgotten Sunrise. Kaikki muut sanoitukset tulivat suoraan englanninkielisestä Kalevalasta. Kun en ollut soittovuorossa, selasin kirjaa ja ympyröin sieltä osuvia kohtia. Että joo, tuossa on sopivan synkkää meininkiä ja se passaa näköjään riffiinkin. Sitten vain koppiin örisemään valittuja lauseita! Aluksi jätkät repeilivät lasin toisella puolella, mutta aika pian pyysin kaikki muut paitsi Snoopyn pois tarkkaamosta, kun omakaan pokka ei pitänyt. Kaikesta huolimatta suuri osa lauluista meni purkkiin ykkösellä.

Ville Tuomi tuli laulamaan puhtaat osuudet samanlaisella ex tempore -meiningillä. Olin maininnut Villelle vähän aikaisemmin baarissa, että se voisi ehkä tulla vetämään jotakin. Sitten soitettiin sille Sunlightin lankapuhelimesta, että pääsetkö hyppäämään laivaan huomenna. Ville saapui mestoille ja alettiin miettiä sen osuuksia.

Jan: – Jos ei silloin oltu pahemmin kuultu koskettimia death metal -bändien levyillä, niin puhtaasti vetävä solisti oli vielä oudompi juttu. Me taas mietittiin, että totta kai laitetaan melodista laulua, kun sellainen tuntuu kuuluvan näihin biiseihin. Että ihan sama mitä levy-yhtiö tai ostava yleisö ajattelee.

Esa: – Myös Skogsberg oli ihmeissään Villen laulusta. Tai oikeastaan huolissaan. Relapsella ei ollut hajuakaan bändin uudesta tyylistä ja Tomas pelkäsi, että levy-yhtiön tyypit suuttuvat sille, kun yhtye ei tuuttaakaan enää tutun turvallista dödöä.

Jan: – Päätösraita Magic and Mayhem oli Skogsbergille kovin pala. Biisin keskelle tuli muun muassa Waltarista kevyesti vaikuttunut osa, joka muuttui vajaan kolmen minuutin kohdalla vielä erikoisemmaksi… Tomas puisteli päätään, että tämä kuulostaa ihan venäläiseltä diskolta.

Esa: – Onneksi Skogsbergiä lohdutti, että se sai tungettua Sunlightin signature-soundin – Boss HM-2 Heavy Metal – Magic and Mayhemiin. Me ei haluttu niin rapeaa kitarasoundia koko Talesille, mutta kun oltiin työstämässä Magic and Mayhemia sessioiden viimeisenä biisinä, Tomas kysyi, että voisikohan sitä HM-2 -pörinää laittaa vähän. No, laitettiin vähän.

Tomi: – Kasper taas saapui studioon kahdeksi tai kolmeksi päiväksi intin viikonloppuvapailla. Se löysi studiosta ihan sattumalta Moogin kosketinsoittimet, jolla se sitten taltioi osuuksiaan. Moogissa oli mahtava soundi, ja sehän vaikutti aika tavalla koko albumin yleisilmeeseen. Kuten lauluosuudetkin, niin tämäkin oli siis ihan sattumaan kauppaa lähtökohtaisesti.

Jan: – Oltiin jo melkeinpä purettu soittokamat, kun Relapselta tuli kysymys, että voitaisiinko me tehdä samalla versio The Doorsin Light My Firesta. Onneksi Kasper oli vielä paikalla, sillä hänellä oli biisi aika hyvin hallussa. Saatiin kasaan jonkinlainen näkemys, ja Light My Fire tuli mukaan muun muassa Talesin digipak-versioon. Relapsen suunnittelemaa tribuuttilevyä ei tietenkään koskaan tullut!

Tomi: – Biisit miksattiin kolmessa päivässä. Oltiin lähdössä iltalaivalla Helsinkiin, mutta Skogsbergillä oli vielä homma kesken, ja hoputettiin sitä, että miksaa se nyt nopeasti valmiiksi. Haluttiin nimittäin ehdottomasti mukaan yksi kasettikopio.

Jan: – Vaikka miksaus tehtiin nopeasti, levylle tuli yllättävän mukiinmenevät ja ajan hammasta kestävät soundit. Esimerkiksi erottelu on hyvällä tasolla ja kaikesta saa selvää. Ja rummuthan soundaavat kaikelta muulta paitsi ”perusmetallilta” – virveli on melkein disko-osastoa.

Esa: – Albumilla on sellaiset ”hyvät paskat soundit”. Ja omaperäisyyttä löytyy… Jos vaikka dj laittaa Talesin soimaan baarissa, niin kyllähän se erottuu massasta edukseen.

Tomi: – Talesiin tarttui ajan henki ihan hyvällä tavalla. Levy voisi soundata paremmalta ja soitto voisi olla tiukempaa, mutta samalla se saattaisi menettää jotakin nykyisestä viehätysvoimastaan.

Lue koko haastattelu Soundista 3/20.