Kuopiolainen The Exploding Eyes Orchestra julkaisee uuden levyn – ja vetäytyy samalla haudan lepoon

25.9.2018 12:01

Kaikella on aikansa, ja The Exploding Eyes Orchestran aika on täyttynyt. Näin todetaan Svart Recordsin tiedotteessa, jossa hivenen nurinkurisesti kerrotaan myös yhtyeen uudesta levystä. Tämä 5. lokakuuta myyntiin julkaistava II-albumi tulee nyt ennakkokuuntekuun Soundin sivuilla, tarkasta alapuolelta.

Exploding Eyes Orchestran nousulle ja tuholle on ymmärrettävät syyt: bändi alkoi Jess and the Ancient Onesista tutun Tommi Hoffrenin sivuprojektina, jossa Hoffren sai tehdä pääyhtyettä kokeilevampaa musiikkia. Nykyään Jessin ja Exploding Eyesin kokoonpanot ovat kuitenkin täsmälleen samat, joten ei ole järkeä pitää rinnakkain kahta näin samankaltaista orkesteria.

”En kyllä usko että teemme tämän nimen alla enää musiikkia. Se syntyi tarpeeseen silloin aikanaan, ja tehtävänsä on nyt täyttänyt”, Hoffren kertoo tiedotteessa.

”Saatetaan Jess and the Ancient Onesin kanssa heittää joskus lainavetona jotain Exploding Eyes Orchestra -kamaa, mutta suurempia keikkarupeamia sun muita ei ole tulossa.”

Millaisen testamentin maailmalle Exploding Eyes Orchestra sitten jättää? Kuuntele yhtyeen toinen ja viimeinen levy alapuolelta:

Lisää luettavaa