Kuukauden kuvaajavieras: Riikka Vaahtera

Suomalaisia keikkavalokuvaajia esittelevän Palsa esittää -palstan viimeinen kuvaajavieras on Riikka Vaahtera.
18.12.2023 10:33

Soundi-lehdessä usean vuoden ajan ilmestynyt, tämän hetken parhaita keikkavalokuvaajia esitellyt Palsa esittää -palsta päättyy. Viimeisenä kuukauden kuvaajavieraana on Riikka Vaahtera. Palstaa toimittanut kuvaaja Tomi Palsa sanoo:
Palsa esittää -juttusarja tulee päätökseensä. Palsta on tarjonnut jo kahdellekymmenelle aktiiviselle keikkakuvaajalle näyteikkunan tekemisiinsä. On hyvä puhaltaa peli poikki ennen kuin uusien osallistujien keksiminen muuttuu liian haastavaksi. Kiitos kaikille asianomaisille! Sokeriksi pohjalle on jätetty suosikkikuvaajani Riikka Vaahtera. Vaahteralla oli kuvaajana oikea festivaalien täyskäsi jälleen viime kesänä, kun hän toimi virallisena valokuvaajana Sidewaysin, Provinssin, Ruisrockin, Pori Jazzin sekä Flow’n palkkalistoilla.

Haastattelussa Kuukauden kuvaajavieras Riikka Vaahtera

Milloin ja miksi innostuit valokuvauksesta?
– Lähdin parikymppisenä opiskelemaan kuvataidetta. Rakastuin koulussa valokuvataiteeseen ja filmikameroihin, ja aioin vakaasti tehdä valokuvaamisesta itselleni ammatin. Päädyin lopulta pimiön perukoilta suunnittelijaksi ohjelmistotaloon, mutta kuvaaminen on kulkenut ja tulee aina kulkemaan mukanani jossain muodossa.
– Keikkoja päädyin kuvaamaan siksi, että minun oli yksinkertaisesti päästävä fanityttönä CMX:n keikoille ihan lavan eteen. Minulla ei ollut minkäänlaista portfoliota, mutta avasin suuni oikeassa paikassa ja sain erään tamperelaisen kuvausporukan kautta mahdollisuuden kokeilla onneani Tullikamarin Klubilla, jossa kuvasin testimielessä Wöyhin keikan. Pääsin ottamieni kuvien avulla mukaan porukkaan, ja sillä tiellä olen edelleen. Festarikuvaamisen aloitin vapaaehtoistyönä, ja pääsin vasta myöhemmin tapahtumien palkkalistoille. Iso kiitos kaikesta kuuluu minua alkuvaiheessa eteenpäin kannustaneelle Tomi Palsalle, joka sai minut innostumaan keikkakuvaamisesta toden teolla.

Mikä nimenomaan keikkavalokuvauksessa kiehtoo?
– Rakastan musiikkia, mutta tajusin onneksi jo nuorena, että soittaminen ja laulaminen kannattaa jättää osaavampien käsiin.
– Kamera on minun instrumenttini. Sen linssin läpi pystyn nauttimaan keikoista intensiivisemmin, sillä kuvaaminen pakottaa rauhoittumaan ja keskittymään. Mieleen ei tule muita häiriötekijöitä, kun tavoitteena on vangita jokin havainto, tunnelma, hetkessä syntynyt idea tai yllättävä tilanne, kuten hyppy tai artistin kontakti yleisön kanssa. Usein mietin etukäteen, millaisen kuvan haluaisin ottaa, mutta lopputulos ei ole koskaan suunnitelmien mukainen. Tykkään keikkakuvaamisessa juuri sen haasteellisuudesta ja yllätyksellisyydestä. Onnistuminen haastavissa kuvausoloissa palkitsee.
– Keikkakuvaajien joukossa on myös paljon huippua porukkaa, jota tapaa lähinnä esiintymislavojen reunoilla ja festareilla. Siinä yhteisössä on hyvä ja kannustava meininki, jota festarikauden loputtua jää kaipaamaan.

Sam Smith | 14.7.2023, Pori Jazz (Kuva: Riikka Vaahtera)

Minkä elossa olevan artistin haluaisit päästä kuvaamaan?
– Billie Eilishia haluaisin päästä kuvaamaan.

Kerro jostain mieleen jääneestä kuvauskeikasta.
– HIM:in jäähyväiskeikalla Ville Valo oli vain muutaman tuuman päässä kamerasta ja katsoi suoraan silmiin laulaen ”She’ll be right here in my arms…” Siinä hetkessä palasin tunnetasolla yläasteelle, ja loppubiisin kuvasin piilotellen kyyneliä kameran takana.

Lisää Riikka Vaahteran kuvia löytyy Soundista 11/2023 sekä osoitteesta www.instagram.com/riikkavaahtera

Lisää luettavaa