”Ihmiselle, joka ei enää ole kiitostani kuulemassa” – Lauantailekana Mustaa: Kiitos

"Tämä on tuotannostani toistaiseksi henkilökohtaisin ja jännittävin biisi julkaista."

Mustaa
Kuva: Mustaa

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Tänään opottaudumme elektronissävyisästi syvään atmosfääriin Nuoret ja raikkaat -sarjassammekin taannoin esitellyn Mustaa:n johdolla.

Helsinkiläinen Ari Latvala sanoo ammentavansa sooloprojektiinsa musiikillista inspiraatiota muun muassa Yonan ja Pariisin Kevään kaltaisten tekijöiden edesottamuksista.

Kiitos on kirjoitettu ihmiselle, joka ei enää ole kiitostani kuulemassa. En usko minkäänlaiseen Jumalaan tai tuonpuoleiseen, mutta musiikista ja sen symboliikasta löydän toisinaan jotain käsittämättömän suuren ja voimakkaan tuntuista. Sen vuoksi vaikeita ja kipeitä asioita on luontevaa käydä läpi kirjoittamalla. Tämä on tuotannostani toistaiseksi henkilökohtaisin ja jännittävin biisi julkaista.

Eipä siis muuta kuin omaa mielipidettä muodostamaan:

Lauantaileka Mustaa: Kiitos

Mustaa:n kaikki tähän mennessä julkaisemat singlet Voin olla sun, Jutut, jotka ottaa valtaan, Nytkö? ja Kiitos) ovat kuunneltavissasi myös Spotifyn puolella.

Kuten viikoittain päivittyvä Parasta juuri nyt -soittarimmekin:

Kaikkiin menneisyyden Lauantailekoihin pääset perehtymään täällä.