Entisen Van Halen -keulahahmo David Lee Rothin oli tarkoitus kiertää ympäri Yhdysvaltoja syyskuuhun saakka. Nyt kuitenkin huhtikuussa käynnistyneen kiertueen jäljellä olleet keikat on kaikessa hiljaisuudessa peruttu yhtä esiintymistä lukuun ottamatta. Keikkapäivät otettiin alas laulajan verkkosivuilta ilman sen kummempia selityksiä tai perusteluja, kertoo Classic Rock.
Lue myös: David Lee Roth esitteli livekuntoaan vuoden ensimmäisellä keikallaan
Kun uutinen keikkojen peruuntumisesta levisi, julkaisi niin ikään entinen Van Halen -nokkamies Sammy Hagar sosiaalisessa mediassa Rothille osoitetun videotervehdyksen. Sammy Hagar ja David Lee Roth ovat tunnetusti olleet pitkään napit vastakkain, mutta nyt julkaistulla videolla Hagar piikittelemisen sijaan ojentaakin Rothille oliivipuun oksaa.
”Hei Dave, Sammy täällä. Nautiskelin tässä juuri lempijuomaani, kun sain puhelun Michael Anthonylta (ex-Van Halen -basisti) ja kuulin kiertueesi peruuntumisesta. Ja haluan sydämeni pohjasta sanoa, että olen pahoillani. Toivottavasti voit hyvin eikä kyse ole mistään fyysisestä ongelmasta”, Hagar toteaa vilpittömän oloisesti.
”Ihan rehellisesti, Mike ja minä rakastamme sitä, mitä teet ja miten tuet maailman mahtavinta bändiä, jossa me molemmat olemme osana. Olen todella pahoillani. Tuo on perseestä.”
Hagar esitti Diamond Davelle myös avoimen kutsun tulla ja osallistua Hagarin, Michael Anthonyn, kitaristi Joe Satrianin sekä rumpali Kenny Aronoffin muodostaman bändin Las Vegas -residenssikeikoille syyskuussa.
”Kun olet valmis, niin anna mennä, veli. Mike ja minä tuemme sinua. Tule vaikka Vegasiin kanssamme – laula pari laulua, juonna koko hiton show. Tule ja tee, mitä vittua teetkin – mikä on muuten pirun viihdyttävää”, Hagar toteaa.