Merta-yhtyeen ensimmäinen keikka päättyi kahden 60-kiloisen koiran putkareissuun – ”Vieläkin naurattaa se ilta”

Metallimenoa, raskasta rockia ja pop-elementtejä yhdistelevä Merta-orkesteri julkaisi hiljattain toisen albuminsa. Timo Isoaho jututti yhtyettä Soundiin 11/21.

Suomenkielistä raskasta rockia soittava Merta-yhtye julkaisi äskettäin Minä-kakkoslevynsä. Palataan uuden albumin äärelle pian, mutta lähdetään liikkeelle muutaman vuoden takaa.

– Merta sai alkunsa vuonna 2017 ”kovalevyprojektina”, kun muutamat sen aikakauden bändiviritelmät alkoivat hiipua, sanoo laulaja Juhis Kauppinen.

– Lähetin uusia biisejäni tuottaja Aki Sihvoselle, ja vähän myöhemmin aloitimme yhteistyön. Ensimmäinen julkaistu biisi Virta katkeaa herätti kuulijoiden huomion, ja palautetta tuli myös levy-yhtiöiltä. Monet huomauttivat, että ”tämän pitäisi olla bändi eikä yhden miehen show.” Pyysin sitten mukaan muutamia vanhoja soittokavereita, ja pian Mertan kokoonpano oli kasassa. Sitten vuonna 2019 allekirjoitimme levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa.

– Jos mietin varhaisia aikoja, niin ensimmäinen keikka on jäänyt mieleen. Se tapahtui Hyvinkäällä Rockfest Warmup -bileissä Crafters-nimisessä olutravintolassa, ja meikäläistä jännitti sen verran paljon, että odotin keikkaa bäkkärillä kyykyssä ja luulin oksennuksen tulevan… Illan loppuhuipennukseksi vaimoni joutui hakemaan meidän kaksi 60-kiloista nöffi-koiraa taksilla viereisen pitäjän putkasta, koska olin kotiin tullessani jättänyt ulko-oven auki. Vieläkin naurattaa tuo ilta!

Debyyttialbumi Kokonainen ilmestyi keväällä 2020. Millaisia ajatuksia levyn ääreltä nousee mieleen?

Kokonaisen tekemisestä jäi todella hyvät muistot. Tuntui hienolta työskennellä Finnvox-studion uumenissa alan ammattilaisten kanssa, sanoo Kauppinen.

Kokonaisesta kirjoitettiin Soundissa muun muassa näin: ”Levy paljastuu salonkikelpoiseksi, hevimetallin viittaan puetuksi raskaaksi rokiksi, jossa on rutkasti pop– ja konemusiikkielementtejä.”

– Kuvaus osuu maaliin aika hyvin. Haluamme levittää metallin ihanaa sanomaa, mutta yhtä lailla tahdomme luoda musiikkia, jonka äärellä ei tarvitse miettiä genreä. Valitettavan monelta kevyemmän musiikin diggarilta nimittäin jää hienoja melodioita ja tekstejä kokematta sen takia, että ennakkoluulot raskaampaa kamaa kohtaan ovat liian isoja.

Siirrytäänpä sitten uuden Minä-levytyksen pariin.

– Kun pandemia iski keväällä 2020, meiltä peruuntui debyyttilevyn kiertue. Se ei ollut pelkästään huono asia, sillä kun kuuntelen uutta levyä, sieltä kuuluu läpi se energia, joka jäi purkamatta keikoilla.

Millaisia isompia tavoitteita teillä oli tuoreen albumin suhteen?

– Alusta asti suuntaviivana on ollut se, ettemme tee samaa levyä kahteen kertaan. Haluamme mennä rohkeasti oman laatikon ulkopuolelle ja löytää uusia innostavia juttuja. Tämän ansiosta musan tekeminen tuntuu koko ajan mielenkiintoiselta.

Kertoisitko hieman myös uuden levyn sanoituksista?

– Teksteissä pohditaan varsin jokapäiväisiä asioita. Esimerkiksi Kipinä-biisissä lauletaan: ”Ei anneta elämän tukahduttaa tätä sammuvaa kipinää.” Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ajat ovatkin synkkiä, niin yrittäisimmekö silti löytää tilanteesta jotakin positiivista?

Yhtyeen tahti on ollut varsin rivakka. Joko kolmas levy on työn alla?

– Ei sen suuremmin, mutta muutama raakabiisi on jo ilmestynyt kovalevylle…

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 11/21.